Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvaltain inhoaman puolustusjärjestelmän ensimmäinen toimitus saapui Turkkiin

Turkin ja Venäjän asekaupan arvo on jopa 2,5 miljardia dollaria. Kuvassa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Venäläisen S-400-ohjustorjuntajärjestelmän ensimmäiset osat ovat saapuneet Turkin pääkaupunkiin Ankaraan, Turkin puolustusministeriö kertoo. Toimitus laskeutui Turkin ilmavoimien lentotukikohtaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvallat on ollut torjuntajärjestelmän äänekäs kriitikko. Presidentti Donald Trump on muun muassa uhannut keskeyttää sadan F-35-hävittäjän kaupat Turkin kanssa, jos maa ei peru puolustusjärjestelmäkauppoja Venäjän kanssa.

Lisäksi Yhdysvallat on uhannut Turkkia ankarilla pakotteilla, jos kaupat toteutuvat. Myös puolustusliitto Nato on ilmaissut huolensa siitä, että sen jäsenmaa hankkii venäläisteknologiaa.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ei kuitenkaan ole perääntynyt Yhdysvaltain ukaasien edessä. Yhdysvallat oli odottanut Turkin ostavan yhdysvaltalaisen Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän, mutta Erdoganin mukaan valintaa ohjasi puhdas bisneslogiikka. Venäjän tarjous oli hänen mukaansa kilpailukykyisempi.

Turkki maksaa Venäjälle ohjusjärjestelmästä 2,5 miljardia dollaria. Kauppa sisältää kaksi ilmatorjuntayksikköä.

Financial Timesin mukaan S-400 on yksi maailman edistyksellisimmistä ilmapuolustusjärjestelmistä. Yhdysvallat pelkää ennen kaikkea, että Venäjä saa tietoja F-35-hävittäjien teknologiasta Turkkiin sijoitetun puolustusjärjestelmän kautta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE