Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean tapaamista valmisteltu huolella – kumpikaan osapuoli ei halua, että itselle jää Musta Pekka käteen

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean tapaamista on suunniteltu huolella. Kuvassa Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-Un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Tuleva Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean edustajien tapaaminen huipentaa tutkijoiden mukaan pitkään tehdyn taustatyön ja -valmistelut. Kumpikaan osapuoli ei halua poistua kokouksesta hävinneenä, vaan kaipaa konkreettista näyttöä saavutuksista. Pohjois-Korean kohdalla tällainen saavutus voisi olla vaikkapa maan virallinen tai puolivirallinen hyväksyminen ydinasevaltioksi.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen korostaa huolellisen valmistelun merkitystä.

– Koska tapaaminen on valtavan tärkeä, se halutaan valmistella niin, että tilaisuus tulisi mahdollisimman hyvin käytettyä. Se on kerrasta poikki: jos tapaaminen menee oikein pieleen, niin toista kertaa ei välttämättä tule, Tiilikainen summaa.

– Koska Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välillä on huikean paljon jännitteitä, tarvitaan paljon valmistelua. Silloin voidaan purkaa jännitteistä tilannetta vähän auki, ja valmistautua mahdollisimman rakentavassa hengessä tähän huipputapaamiseen, Tiilikainen jatkaa.

Turun yliopiston Korea-tutkijan Antti Leppäsen mukaan talouspakotteet ja varsinkin Kiinan saaminen niihin mukaan on osaltaan saattanut pehmittää Pohjois-Koreaa.

– Pohjois-Koreahan ei itse tietenkään antaisi mitään sellaista vastausta, että pakotteet olisivat heidät ajaneet neuvotteluihin. Ilmiselvästi on kuitenkin pääteltävissä, että kansainvälisen yhteisön talouspakotteet ja Kiinan aikaisempaa huomattavasti selvempi osallistuminen niihin ovat saaneet Pohjois-Korean johdon tekemään johtopäätöksiä. He haluavat nyt ojentaa käden Etelä-Korealle ja kokeilla myös Yhdysvaltain korttia, Leppänen pohtii.

Sopivan ajankohdan tunnustelujen aloittamiseen tarjosivat Etelä-Korean talviolympialaiset.

– Se oli sopivan epäpoliittinen tapahtuma, jonka oheistuotteena neuvottelukanavat pystyttiin avaamaan. Olympialiennytys ja Pohjois-Korean oma, eittämättä hankalaksi käynyt tilanne voivat olla keskeisiä taustasyitä neuvotteluihin, Leppänen jatkaa.

Ei Mustaa Pekkaa käteen

Kansainvälisessä diplomatiassa on tärkeää, että kokouksiin osallistuvat maat poistuvat niistä niin, että johtajat voivat osoittaa saavuttaneensa jotain.

– Tärkeä valtiojohtajien tapaaminen on kuin jäävuoren huippu. Haetaan onnistumisia. Kumpikaan johtaja ei lähde tapaamiseen, jos riskinä on se, että se näyttää arvovaltatappiolta, jossa toinen puoli on onnistuja ja itselle jää Musta Pekka käteen, Tiilikainen kiteyttää.

Tiilikaisen mukaan huippukokouksen yksi seuraus voisi olla kummankin maan johtajien arvovallan paraneminen. Leppänen muistuttaa Pohjois-Korean saattavan tavoitella virallista asemaa ydinasevaltiona.

– Puolivirallinen tai virallinen tunnustus siitä, että maa on ydinasevaltio, voisi olla tavoitteena, Leppänen uskoo.

STT–HANNU AALTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE