Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvaltain ja Ukrainan presidentit tapaavat G7-kokouksessa – Valkoinen talo: Biden odottaa tapaamista innolla

LEHTIKUVA / AFP / KENNY HOLSTON
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Japanin pääministeri Fumio Kishida G7-kokouksessa Hiroshimassa 19. toukokuuta.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden odottaa innolla tulevaa tapaamista Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa, kertoo Valkoinen talo. Samalla Bidenin hallinto vahvistaa osaltaan johtajien tapaavan Japanissa G7-kokouksen yhteydessä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan ei kertonut tarkempia tietoja Bidenin ja Zelenskyin tapaamisen ajankohdasta.

Johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmä pitää kokoustaan parhaillaan Japanin Hiroshimassa. G7-maiden kokous päättyy sunnuntaina.

Diplomaattilähde on vahvistanut ukrainalaispresidentti Zelenskyin saapuvan kokouspaikalle ranskalaisella lentokoneella lauantaina iltapäivästä. Japanissa Zelenskyin on tarkoitus kokoustaa Bidenin lisäksi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja Japanin pääministerin Fumio Kishidan kanssa.

Zelenskyi osallistui perjantaina Arabiliiton huippukokoukseen Saudi-Arabian Jeddassa.

“Yhdysvallat ei mahdollista tai tue hyökkäyksiä Venäjän alueelle.”

BIDEN kertoi Valkoisen talon mukaan perjantaina G7-kokouksen osallistujille, että Yhdysvallat tukee muun muassa F16-hävittäjien toimittamista Ukrainalle. Lisäksi Yhdysvallat tukee myös ukrainalaispilottien kouluttamista hävittäjien käyttöön.

Ukraina on pyytänyt koneita useaan otteeseen, sillä sen omat hävittäjät ovat vanhentuneita Neuvostoliiton aikaisia konetyyppejä. Biden on aiemmin suhtautunut kielteisesti F16-koneiden antamiseen Ukrainalle, koska on pelännyt sen provosoivan Venäjää. Sullivanin mukaan koneita käytettäisiin vain puolustukseen.

-  Yhdysvallat ei mahdollista tai tue hyökkäyksiä Venäjän alueelle, Sullivan sanoi.

Hänen mukaansa ukrainalaiset ovat johdonmukaisesti osoittaneet olevansa valmiita toimimaan näiden reunaehtojen mukaan.

Sullivan sanoi lisäksi, ettei Ukraina tarvitse uusia hävittäjiä odotettuun vastahyökkäykseensä, vaan kyse on ennemminkin tulevaisuuden asioista ja Ukrainan ilmavoimien pitkäaikaisesta jälleenrakentamisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE