Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

20.1.2018 06:18 ・ Päivitetty: 20.1.2018 06:18

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on suljettu – siirtolaisuusohjelmasta riita

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on nyt suljettu, koska maan budjettikiistaan ei saatu ratkaisua määräaikaan mennessä. Senaatti ei hyväksynyt puoleen yöhön mennessä paikallista aikaa väliaikaista budjettiratkaisua demokraattien ja joidenkin republikaanien vastustuksen takia, kertoo muun muassa Washington Post. 

Hallinto suljettiin aamulla kello seitsemältä Suomen aikaa.

Keskeiset toiminnot kuten puolustusvoimat, poliisi, Valkoinen talo ja kongressi jatkavat toimintaansa, mutta vähennetyllä henkilöstöllä.

Edustajainhuoneen hyväksymä väliaikaisratkaisu olisi pitänyt hallinnon pyörät pyörimässä helmikuun puoliväliin, mutta se ei saanut senaatissa tarvittavaa 60 ääntä. Valkoisen talon hallinto- ja budjettiviraston johtaja Mick Mulvaney arveli aiemmin, että vaikka hallinto suljettaisiin, sopu saataisiin jo ennen maanantaita.

Liittovaltion hallinto suljettu viimeksi vuonna 2013

Budjettisovun esteenä on ennen kaikkea ollut kiista Daca-siirtolaisuusohjelmasta, joka on sallinut noin 800 000:n lapsena laittomasti maahan tulleen opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Trumpin hallinto haluaa lakkauttaa sen.

Demokraatit ovat sitoneet ohjelman kohtalon budjettisopuun. Demokraatit vaativat Daca-ohjelman jatkon lisäksi myönnytyksiä myös muissa asioissa, esimerkiksi lisärahoitusta Puerto Ricon hurrikaanituhojen korjaamiseen, kirjoittaa New York Times.

Neuvottelut jumittuivat sen jälkeen, kun presidentti Trumpin kerrottiin kutsuneen Haitia ja Afrikan maita ”persläpimaiksi”.
Liittovaltion hallinto on suljettu neljä kertaa vuoden 1990 jälkeen. Viimeksi näin kävi vuonna 2013, jolloin liittovaltio lomautti yli 800 000 ihmistä ilman palkkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU