Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa etsitään kansakunnan kadonnutta identiteettiä

Presidentti Donald Trump valmistautuu tuleviin vaaleihin.

Kuka ikinä demokraatteja Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa edustaakaan, hän saa vastaansa mitä todennäköisimmin istuvan presidentin Donald Trumpin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trumpin asemaa vahvistaa paitsi jo lähes 100 miljoonan dollarin kampanjapotti myös Yhdysvaltain vahva taloustilanne. Työttömyys on historiallisen alhaalla, eikä presidentti ole ujostellut ottaessaan kunniaa menestyksestä.

– Maailma kadehtii talouttamme. Meillä on kenties mahtavin taloustilanne koko maamme historiassa, Trump julisti virallisessa kampanjansa avauspuheessaan Floridassa.

Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen kuitenkin arvioi, että ainakin osa tavallisista äänestäjistä kokee, ettei taloudellinen menestys ole valunut heidän ruokakuntiinsa.

Heiskasen mukaan keskeiseksi vaaleissa voivat nousta myös talouslukuja paljon periaatteellisemmat kysymykset.

– Trump on kaudellaan haastanut vahvasti perinteisen ajattelun, jonka mukaan Yhdysvallat on moninainen ja moniarvoinen yhteiskunta.

Se on aiheuttanut maassa identiteettikriisin.

Lisää aiheesta

– Tämä on todella voimakas kriisi ja yhdysvaltalaiset pohtivat sitä, keitä he ovat kansakuntana ja mitä he edustavat. Esillä on suuri kysymys yhdysvaltalaisuuden luonteesta, Heiskanen sanoo.

Juuri tähän huomioon osa demokraattiehdokkaista on tarttunut. Kärkiehdokkaana pidetty Joe Biden on muun muassa todennut Trumpin olevan uhka Yhdysvaltojen ydinarvoille.

Silti yleinen käsitys demokraattiehdokkaiden keskuudessa on, että omaa kampanjaa ei kannata rakentaa Trumpin vastustamisen varaan.

– Silloin ei saada omaa sanomaa kirkastettua. Kysymys on siitä, kuka kontrolloi keskustelua ja ohjaa median huomiota. Tähän mennessä Trump on ollut tässä erinomainen, Heiskanen sanoo.

STT–MAIJA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE