Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvaltojen koronavirustaistelun johtava tieteellinen neuvonantaja Anthony Fauci: Luvassa jopa 200 000 koronakuolemaa

Yhdysvaltojen koronavirustaistelun johtava tieteellinen neuvonantaja Anthony Fauci arvioi, että epidemia saattaa vaatia maassa 100 000–200 000 henkeä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Fauci johtaa Yhdysvaltojen kansallista allergia- ja tartuntatautivirastoa ja on noussut näkyvään rooliin oikomalla joitakin presidentti Donald Trumpin väitteitä taudin leviämisestä.

Fauci sanoi sunnuntaina CNN:lle, että ennusteet miljoonista kuolemista ovat “lähes varmasti” yliampuvia. Tartuntoja kertyy kuitenkin miljoonia, Fauci arvioi.

Hän lisäsi kuitenkin, että tilanne voi muuttua, koska pandemia kehittyy nopeasti.

Faucin mukaan testausten määrä on noussut nopeasti Yhdysvalloissa. Vielä on kuitenkin liian varhaista sanoa, kuinka pian rajoituksia voidaan alkaa purkaa.

– Menee viikkoja. Se ei tapahdu huomenna eikä ensi viikollakaan, Fauci sanoi.

Trump perääntyi New Yorkin eristämisestä

Lisää aiheesta

Yhdysvalloissa koronavirukseen on kuollut jo yli 2 200 ihmistä, käy ilmi yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannasta. Kuolonuhrien määrä on tuplaantunut muutamassa päivässä. Uhreista neljännes on New Yorkin kaupungista.

New Yorkin osavaltio on myös kärsinyt epidemiasta pahiten. Siellä on raportoitu yli 53 000 koronavirustartuntaa, kun koko maassa tartuntoja kerrotaan olevan 124 000.

Presidentti Trump väläytti aiemmin viikonloppuna New Yorkin metropolialueen asettamista karanteeniin. Hän kuitenkin tviittasi muutamaa tuntia myöhemmin, että karanteeni ei ole tarpeellinen. Paikallisjohtajat olivat varoitelleet presidenttiä paniikista, jonka karanteeni voisi laukaista.

Esimerkiksi New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo oli tyrmännyt karanteeni-idean jo tuoreeltaan.

Kuvernööri sanoi CNN:lle, että hän ei usko kyseisenkaltaisen toimen olevan laillinen.

– Miksi luoda pandemian lisäksi myös sekasortoa? En ymmärrä, Cuomo lisäsi.

Yhdysvaltojen tautikeskus CDC antoi kuitenkin suosituksen, että New Yorkin ja lähialueiden asukkaat välttäisivät matkustamista.

Alle vuoden ikäinen kuoli Illinoisissa

Illinoisin osavaltiossa alle vuoden ikäinen pikkulapsi on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Asiasta kertoivat osavaltion kuvernööri ja terveysviranomaiset, joiden mukaan kuolinsyystä tehdään perusteellinen selvitys.

Lapsella oli todettu koronavirustartunta.

Pikkulapsen kuolema covid-19-tautiin on äärimmäisen harvinainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE