Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Yhtä väliaikainen tilanne kuin koko Soinin puoluekin” – Harakalta suorat sanat ulkoministerin turhasta aborttiriemusta

Pettymys oli suuri Argentiinassa, kun senaatin päätös tuli julki.

Eduskunnan Argentiina-ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Harakka (sd.) muistuttaa, että Argentiinan senaatin päätös abortin pysymisestä laittomana kumoutuu pian.

Marja Luumi

Demokraatti

Maassa pidetään ensi vuonna sekä presidentin- että parlamenttivaalit. Harakka ennakoi, että vaalien jälkeen tulos on naisten oikeuksien ja yksilön vapauden kannalta aivan toinen.

– Tämä oli tilapäinen takaisku. Tämä on yhtä väliaikainen tilanne kuin koko Soinin puoluekin.

Hän viittaa ulkoministeri Timo Soinin (sin.) reagointiin pusuhymiöineen blogissaan, kun Argentiinan aborttipäätös oli selvä.

– Soinin ilakointi oli paitsi tyylitöntä, myös turhaa.

Harakka pitää argentiinalaisten naisten kansalaisliikkeen toimintaa ainutlaatuisena, kun se painosti maan päätöksentekijöitä vapauttamaan abortin.

– Alahuoneen äänestyksessä kansalaisliike voitti ja olisi voittanut myös senaatissa ilman keski-iän ylittäneiden miesten ääniä. Viesti liikkeeltä tuloksen jälkeen oli selvä: abortti tullaan vapauttamaan.

Lisää aiheesta

Hän arvioi, että senaatin päätökseen vaikutti – valitettavasti – paavin ja koko katolisen kirkon aktiivisuus. Ne säikähtivät, kuinka vaatimus abortin laillistamiseksi tuli näin vahvasti ja nopeasti esille.

“Jos pääministeri tämän hyväksyy, todistaa se hallituksen epätoivon syvyydestä.”

Soinin abortinvastainen ulostulo – jälleen kerran – herätti syvää närkästystä Suomessa ja muuta hallitusta on vaadittu reagoimaan entistä painokkaammin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tyytyi toteamaan sunnuntaina, että jokaisella on oikeus omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiin.

– Se, että pääministeri ei itse lausu mitään henkilökohtaista mielipidettä itse asiasta, antaa viitteitä siitä, että uskonasiat on syytä pitää julkisuudesta pois. Näin olisi tullut Soininkin toimia, Harakka huomauttaa.

Hän pitää erityisen tökerönä sitä, että Soini nosti itse aloitteellisesti oman mielipiteensä esille ja halusi provosoida tarkoituksella.

– Ja jos pääministeri tämän hyväksyy, todistaa se hallituksen epätoivon syvyydestä.

“Hallituksella on työkalut asiaan puuttumiseen.”

Perustuslaki antaa mahdollisuuden mittauttaa yksittäisen ministerin luottamus eduskunnassa ilman pääministerin myötävaikutusta, jos edustajista riittävän moni sitä kannattaa. Harakka ei ota kantaa siihen, olisiko tämä Soinin tapauksessa aiheellista.

– Jos erityisesti liberaali kokoomus on aidosti sitä mieltä, että tässä halvennetaan naisten oikeuksia ja ihmisoikeuksia, hallituksella on työkalut asiaan puuttumiseen. Odotan mielenkiinnolla.

Harakka kiittelee Argentiinaa siitä, että maa on kehittynyt myönteiseen suuntaan viime vuosina, ja Suomella on omat intressinsä pitää hyviä suhteita yllä.

– Hyvien kauppasuhteiden edellytys on, että emme lähde sorkkimaan – varsinkaan pyytämättä – kumppanimaan sisäisiä, syvästi jakavia kysymyksiä.

Hän huomauttaa, että Argentiinassa on vielä tekemättä tilit selviksi ihmisoikeuksia vakavasti polkeneesta sotilasdiktatuurin ajasta. Tätäkin taustaa vasten Harakan mielestä Soinin provokaatiot joutuvat entistä kummallisempaan valoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE