Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Yhteiskunta tuhlaa resursseja pakottamalla nuoret lukemaan pääsykokeisiin”

Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan korkeakoulujen opiskelijavalintaa tulee uudistaa niin, ettei itselle mieluisimpaan paikkaan hakeminen vähennä hakijan mahdollisuuksia päästä muihin paikkoihin.

VATT esittää ylioppilasarvosanoihin, keskitettyyn hakurekisteriin ja älykkääseen algoritmiin perustuvaa järjestelmää, joka poistaisi taktikoinnin, mutta jättäisi korkeakouluille autonomian päättää valintakriteereistä.

Tällaisessa pääsääntöisesti ylioppilaskirjoitusten arvosanoihin perustuvassa järjestelmässä hakijat listaisivat opintolinjat henkilökohtaiseen toivejärjestykseensä. Korkeakoulut määrittelisivät linjakohtaisesti, miten hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen. Arvostukset syötettäisiin keskitettyyn rekisteriin, ja opiskelupaikat jaettaisiin ns. deferred acceptance -algoritmin perusteella.

VATT:n tutkimusohjaaja Tuomas Pekkarisen ja erikoistutkija Matti Sarvimäen esittämässä mallissa hakijoiden kannattaa paljastaa todelliset toiveensa, ja kukin hakija saa mahdollisimman mieluisan paikan – niiden vaihtoehtojen joukosta, joihin hänen on mahdollista päästä kun muiden hakijoiden toiveet ja korkeakoulujen kriteerit on otettu huomioon.

Pääsykokeet pakottavat tutkijoiden mukaan taktikointiin, sillä ne tosiasiassa rajoittavat henkilön mahdollisuutta hakea samana vuonna usealle alalle. Heidän mielestään pääsykokeisiin valmistautumisen vaatima aika saattaa jopa heikentää korkeakoulujen ja opiskelijoiden yhteensopivuutta. Vuosittain vain neljännes hakijoista osallistuu useampaan kuin yhteen pääsykokeeseen.

– Uravalinta itsessään on niin vaikeaa, että on kohtuutonta laittaa nuoret lisäksi arvailemaan, minne he voisivat tulla valituksi. Kun taktikointia ei tarvitse tehdä, hakija voi keskittyä miettimään, mitä hän todella haluaa opiskella, Pekkarinen sanoo.

 

– Yhteiskunta tuhlaa resursseja pakottamalla nuoret lukemaan pääsykokeisiin. Niistä luopuminen olisi järkevää sekä tehokkuuden että oikeudenmukaisuuden kannalta, Sarvimäki huomauttaa.

VATT:n ehdotus kuvataan tänään julkaistussa paperissa “Parempi tapa valita korkeakouluopiskelijat”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE