Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Yhteistyötä yli rajojen

Szentes on väkiluvultaan hieman Kaarinaa pienempi kaupunki Unkarin kaakkoiskulmassa kohtalaisen lähellä Serbian ja Romanian rajaa. Szentes on Kaarinan ystävyyskaupunki ja yhteistyötä tehdään monella saralla. Aiemmin tänä vuonna joukko nuoria kaarinalaisia oli vierailemassa Unkarissa ja tällä reissulla keskusteltiin monista asioista, joihin kuului muun muassa keskustelu maailmallakin tunnettu suomalainen äitiyspakkaus.

Szentesin päättäjät olivat todella kiinnostuneita äitiyspakkauksesta ja he olivat jo pitkän aikaa etsineet tietoa siitä sekä pyrkineet jopa saamaan oman poliittisen yhteistyön kautta Suomesta tällaista itselleen. Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja päätti ottaa tehtäväkseen pakkauksen toimittamisen selvittämisen, vaikka puoluekannallisesta näkökulmasta voitaisiin sanoa, että nämä kaksi toimijaa ovat aika kaukana toisistaan. Kaarinassa oikeisto ei ehkä kykene yhteistyöhön vasemmiston kanssa, mutta kaarinalaiset sosialidemokraatit kyllä pystyvät yhteistyöhön – vaikka sitten kansainvälisesti yli rajojen.

Ylimääräinen äitiyspakkaus saatiin hankittua erään tulevan äidin kautta. Pakkauksen luovutus sovittiin tehtäväksi seuraavan Kaarinan nuorisotoimen järjestämän vastavierailun yhteydessä. Marraskuun loppupuolella pieni, mutta iki-iloinen joukko szentesiläisiä oli kokoontunut yhdessä kaarinalaisten nuorten ja työväenyhdistyksen toimijoiden kanssa Tuorlan majatalolle ihmettelemään äitiyspakkauksen sisältöä. Kysymyksiä tulvi pakkauksen sisällöstä, historiasta ja paljon kaikesta muustakin tämän aiheen ympäriltä. Ilo ja ihmetys ehkä kuvaavat tilannetta parhaiten, sillä unkarilaiset olivat todella innoissaan saadessaan tällaisen pakkauksen itselleen malliksi.

Szentesissä tullaan tulevaisuudessa kokeilemaan samanlaista pakkausta omassa mittakaavassaan. Esimerkkipakkauksen avulla he pystyvät konkretisoimaan ajatuksensa siitä, mitä meidän suomalaisten äitiyspakkaus tarkoittaa ja mitä heidän oma pakkauksensa voisi olla. Tulevaisuudessa saammekin ehkä lukea maailman lehdistä yhä enemmän pahvilaatikoissa tyytyväisinä nukkuvista pienokaisista. Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja on todella mielissään siitä, että se on saanut olla mukana tässä projektissa, jossa tarkoituksena pienten lasten, äitien ja isien hyvinvoinnin parantaminen. Joulun alla on mukava jakaa iloa.

 

Antti Mäki
Kaarinan Työväenyhdistys Uurtaja ry, varapuheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE