Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Yhteydenotot liittoon kasvaneet räjähdysmäisesti: “Kärsijöinä ovat vanhukset, lapset, vammaiset ja työntekijät”

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola (kuvassa) muistuttaa kuntia niiden valvontavelvollisuudesta. Kunnat siirtävät yhä enenevässä määrin omassa tuotannossaan olevia sote- ja varhaiskasvatuspalveluja yksityisten yritysten tuotettavaksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Se ei kuitenkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa, Paavola korostaa tiedotteessa.

Yhteydenotot Superin edunvalvontaan ovat kasvaneet räjähdysmäisesti sitä myötä, kun kunnat ovat ulkoistaneet palvelujaan. Aiheena on usein liian pieni henkilöstömitoitus.

– Näissä tilanteissa kärsijöinä ovat vanhukset, lapset, vammaiset sekä heitä palvelevat työntekijät. Myös omaiset ovat ottaneet yhteyttä liittoon, Super kertoo.

Lukuisien yhteydenottojen takia hoitajaliitto lähetti joulukuussa 2018 avoimen kirjeen kuntien tarkastuslautakunnille. Kirjeessä muistutettiin kuntia niiden valvontavelvollisuudesta.

Superin mukaan moni kunta ja kuntayhtymä on nyt parantanut toimintaansa, mutta edelleen siinä on tehostamisen tarvetta. Liitto on nyt julkaissut uudistetun tarkastuslistan kuntien ostopalvelujen valvontaan, joka on osoitettu kuntapäättäjille ja viranhaltijoille.

Joidenkin kuntien viranhaltijat ovat tietämättömiä velvollisuudestaan.

Lisää aiheesta

– Kunnilla on velvollisuus valvoa, että palveluntuottajat noudattavat sopimuksia. Kunnat vastaavat myös riittävien palveluiden järjestämisestä alueen asukkaille. Se merkitsee myös velvollisuutta taloudellisten resurssien ohjaamiseen siten, että riittävät sote- ja varhaiskasvatuspalvelut voidaan toteuttaa. Julkisella vallalla on myös velvollisuus seurata ja valvoa, että perustuslain tarkoittamat oikeudet toteutuvat käytännössä. Tämä merkitsee myös valvontavelvollisuutta kunnille.

Super on huomannut, että joidenkin kuntien viranhaltijat ovat olleet tietämättömiä omasta valvontavelvollisuudestaan. Joko viranhaltijat eivät ole tiedostaneet omaa velvollisuuttaan tai he ovat ulkoistaneet vastuunsa ja luottaneet siihen, että esimerkiksi yritysten omavalvontasuunnitelmat ja aluehallintovirastot hoitavat valvontatehtävän.

– Aluehallintovirastoilla ei ole resursseja toteuttaa kaikkea valvontaa, Paavola muistuttaa.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE