Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yhtiöittämisestä autoilijoille tuplamaksut? – Ex-ministeri: “Suomesta on tulossa liikenteen koelaboratorio”

Liikenne -ja viestintäministeriö suunnittelee osana liikennekaarta valtion tiestön yhtiöittämistä. Tämä rahoitettaisiin tienkäyttömaksuilla. Vastaavasti ajoneuvo- ja polttoaineveroja alennettaisiin tai niistä luovuttaisiin kokonaan.

Muun muassa Autoliitto on tyrmännyt uudistuksen, ja uuden mallin epäillään tulevan autoilijalle kalliimmaksi.

– Tosiasiassa liikennemaksut eivät poista verotuksen tarvetta, vaan kuluttaja joutuisi maksamaan teistä kahteen kertaan. On naiivi ajatus että rahat menisivät vain tiestön ylläpitoon, vaan niillä rahoitetaan muitakin valtion menoja, kansanedustaja, entinen liikenneministeri Krista Kiuru sanoo.

Liikennekaaressa tiedot teiden käytöstä voitaisiin saada katsastuksen, teiden liikennemäärätilastojen tai digitaalisen valvontajärjestelmän kautta. Maksujen ja sijoitusten tasapuolinen jakautuminen olisi kuitenkin haasteellista.

– Mikäli väylät eritellään käytön mukaan, ei syrjäseutujen väylille riitä maksajia tai väylämaksut nousevat kohtuuttomiksi. Korjaushankkeisiin tai uusiin investointeihin ei olisi varaa. Suomesta on tulossa liikenteen koelaboratorio, sillä vastaavaa mallia ei maailmalla tunneta, Kiuru sanoo.

Mitä tapahtuu demokratialle?

Kiurun mukaan väyläyhtiön suurin ongelma on demokraattinen.

Lisää aiheesta

Krista Kiuru.

Krista Kiuru.

– Esitys johtaisi helposti siihen, että eduskunnan budjettivalta katoaisi yhtiön hallituksen käsiin. Lopulta valtio kuitenkin olisi yhtiön takuumiehenä. Kansalaiset eivät voisi vaihtaa yhtiön hallitusta, toisin kuin vaaleilla valittuja kansanedustajia.

Yhtiön omaisuutta voisi myös myöhemmin pilkkoa tai myydä pois.

– Valtion omaisuuden myymisestä kansainvälisten sijoittajien käsiin on tuoreita huonoja kokemuksia, jotka ovat johtaneet suureen hinnannousuun monopolialoilla. Tiedämme, että valtionyhtiöiden omistajanohjaus on ollut heikkoa, ellei ala-arvoista.

– Liikenteen lainsäädäntöä voi ja pitääkin uudistaa, mutta tuntuu, että hallitus uskoo liikaa markkinoihin, Kiuru kiteyttää.

Liikenneministeriön mukaan uusi yhtiö ja malli tulisivat voimaan vuoden 2018 alusta.

Lue lisää Demokraatin viikkolehdestä 19.5.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE