reijo_frank

YK aloitti hätäaputoimitukset Syyriaan

Kuva: Lehtikuva
Punainen puolikuu kertoo, että YK:n avustustyöntekijät ovat aloittaneet hätäaputoimitukset Syyriaan.

YK:n avustustyöntekijät ovat aloittaneet hätäaputoimitukset Syyriaan, kertoo Punainen puolikuu. Toimitukset ovat ensimmäiset sen jälkeen, kun sodan osapuolten sopima tulitauko tuli voimaan viikonloppuna.

Avustusjärjestön mukaan kymmenen rekkaa on toimittanut YK:n hätäapua, kuten huopia ja hygieniatarvikkeita piiritettyyn kylään Damaskoksesta luoteeseen.

YK on ilmoittanut aiemmin, että järjestö valmistautuu lähettämään hätäapua yli 150 000 ihmiselle piiritetyille alueille lähipäivinä.

AVAINSANAT

Tokion metro pysähtyi hetkeksi Pohjois-Korean ohjuskokeen takia

Pohjois-Korean ohjuskoe aiheutti varhain aamulla lyhyen pysäytyksen Tokion metroliikenteessä.

Liikenne pysäytettiin varotoimena yhdeksällä metrolinjalla aamukuudelta. Junat lähtivät liikkeelle kymmenen minuutin kuluttua, kun varmistui, ettei koe ollut vaaraksi Japanille.

Tokyo Metron edustaja Hiroshi Takizawa kertoi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun metroliikenne keskeytetään ohjuskokeen takia.

Japanin hallituksen mukaan Pohjois-Korean ohjus lensi noin 50 kilometriä ennen tuhoutumistaan.

Kiina karkotti vakoilusta tuomitun amerikkalaisnaisen – pidätettiin yli 2 vuotta sitten

Kuva: Lehtikuva

Kiina on karkottanut maasta vakoilusta tuomitun amerikkalaisnaisen, kertoo hänen vapauttamisesta puolesta kampanjoinut kansalaisjärjestö. Sandy Phan-Gillis pidätettiin yli kaksi vuotta sitten Macaon rajalla vierailtuaan Kiinassa teksasilaisen kauppavaltuuskunnan mukana.

Hänet tuomittiin myöhemmin kolmen ja puolen vuoden vankeuteen syytettynä valtion salaisuuksien varastamisesta ja välittämisestä.

Karkotus nähtiin osana Kiinan pyrkimyksiä liennyttää suhteitaan Yhdysvaltoihin. Presidentit Donald Trump ja Xi Jinping tapasivat kolme viikkoa sitten Floridassa ja ovat Kiinan ulkoministeriön edustajan mukaan pitäneet jatkuvasti yhteyttä siitä lähtien.

Phan-Gillis on kiinalaistaustainen, mutta syntynyt Vietnamissa. Hän jätti Vietnamin venepakolaisena 1970-luvulla.

Keskustelua aiheesta

EU lyö pöytään odotetut brexit-linjansa

EU-maat lyövät tänään lukkoon suuntaviivansa brexit-neuvotteluille.

27 EU-maan päämiehet- ja naiset ovat tänään koolla Brysselissä. Kokoukselta ei odoteta dramatiikkaa, koska neuvottelupaperi on viime viikkojen aikana kiertänyt niin monen valmistelevan kokouksen kautta.

Korkea EU-lähde arvioi eilen, että kokouksen tärkein anti tuleekin olemaan siinä, että EU-maat jakavat ajatuksiaan.

Kiinnostava kysymys on esimerkiksi se, miten maat hahmottavat sen, milloin neuvotteluissa voidaan edetä toiseen vaiheeseen.

Britannia haluaa aloittaa neuvottelut tulevasta suhteestaan unioniin mahdollisimman ajoissa. EU on kuitenkin valmis tähän vasta sitten, kun neuvotteluissa on edetty riittävästi.

Jäsenmaiden kerrotaan olevan hyvin yksimielisiä siitä, että tämä tarkoittaa ainakin sopua taloudellisista velvoitteista. Mutta mitä muuta, siitä jäsenmaiden odotetaan tänään vaihtavan ajatuksiaan.

Toiseen vaiheeseen siirtymisestä päättää aikanaan huippukokous.

Lyhyeksi odotetussa kokouksessa on tarkoitus antaa lähtölaukaus myös keskustelulle siitä, mihin Britanniassa sijaitsevat EU:n lääkevirasto ja pankkiviranomainen sijoitetaan. Valtaosa jäsenmaista on kertonut olevansa kiinnostunut ainakin jommastakummasta. Suomikin tavoittelee itselleen lääkevirastoa.

Uutista sijaintipaikoista saadaan vielä odottaa. Vasta kesäkuun huippukokouksessa on tarkoitus sopia ylipäätään siitä, millä periaatteilla päätös tehdään.

Britannian ja EU:n eroneuvottelut käynnistyvät pian saarivaltion 8. kesäkuuta pidettävien parlamenttivaalien jälkeen.

Keskustelua aiheesta

Trump: Pohjois-Korean ohjustesti epäkunnioittava Kiinaa kohtaan

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / SAUL LOEB

Yhdysvallat vahvistaa, että Pohjois-Korea on laukaissut ballistisen ohjuksen varhain lauantaina paikallista aikaa.

Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämajan mukaan ohjus ei poistunut Pohjois-Korean alueelta. Ohjuksen lentoradasta ei heti kerrottu tarkempaa tietoa.

Etelä-Korean puolustusministeriön mukaan ohjustesti olisi epäonnistunut. Ministeriön mukaan ohjus ehti lentää vain lyhyen matkaa ennen räjähtämistä.

Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämajan tiedottajan mukaan ohjus laukaistiin lähellä Pukchangin sotilaslentokenttää Etelä-Pyonganin maakunnassa.

Puolestaan Pohjois-Amerikan ilmapuolustuskeskuksen Norad kertoo, ettei ohjus ei luonut uhkaa Pohjois-Amerikalle.

Pohjois-Korea ei ole kommentoinut tekemäänsä ohjustestiä.

Japania ei hyväksy toistuvia provokaatioita.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo Twitterissä, että Pohjois-Korean tekemä ohjustesti on epäkunnioittava sen liittolaista Kiinaa kohtaan.

Trump sanoo, että Pohjois-Korea epäkunnioitti Kiinan toiveita ja sen suuresti arvostettua presidenttiä laukaistessaan ohjuksen.

Trump otti ohjustestiin kantaa muutama tunti ohjuksen laukaisemisen jälkeen.

Japanin hallituksen edustaja Yoshihide Suga puolestaan sanoi lehdistötilaisuudessa, että Japani ei aio hyväksyä Pohjois-Korean toistuvaa provokaatiota.

Vain tunteja USA:n ehdotuksen jälkeen.

Pohjois-Korea testasi ohjusta vain tunteja sen jälkeen, kun Yhdysvallat vaati perjantaina laajaa yhteisrintamaa, joka painostaisi Pohjois-Koreaa luopumaan ohjus- ja ydinohjelmastaan.

YK:n turvallisuusneuvostolle puhunut ulkoministeri Rex Tillerson kehotti jälleen etenkin Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Pohjois-Koreaan.

Tillersonin mukaan kaikkien maiden olisi syytä supistaa diplomaattisuhteitaan Pohjois-Koreaan ja aloittaa kohdistetut pakotteet henkilöihin, jotka tukevat maan ydin- ja ohjusohjelmaa.

Tillerson sanoi, että mikään ei viittaa siihen, että nykyiset pakotteet saisivat Pohjois-Korean hylkäämään ydinohjelmansa.

Pohjois-Korea on tehnyt useita ohjus- ja ydinkokeita.

Huligaanit tunkeutuivat parlamenttiin – Makedonian demarijohtaja pahoinpideltiin verille

Kuva: Lehtikuva-AFP
Poliittinen kaaos kärjistyi väkivallaksi Mekedoniassa. Sosialidemokraattisen SDSM:n puheenjohtaja Zoran Zaev sai pahoinpitelyn seurauksena vertavuotavan haavan otsaansa.

Makedonian johtavat puolueet pyrkivät rauhoittelemaan tunnelmia parlamentilla eilen puhjenneiden väkivaltaisuuksien jälkeen.

Englanninkielinen Macedonian Information Agency (MIA) kertoo sosialidemokraattien kehottavan kansalaisia pidättyvyyteen. Konservatiivisen puolueen johtaja, ex-pääministeri Nikola Gruevski puolestaan tuomitsee jyrkästi väkivallan ja perää vuoropuhelua.

MIAn mukaan presidentti Gjorge Ivanov on pyytänyt kaikkien parlamentissa olevien puolueiden johtajat luokseen vielä tänään.

Parlamenttitalon luona pidetty mielenosoitus äityi eilen väkivallaksi, kun joukko mielenosoittajia rynni sisälle rakennukseen. MIAn mukaan yli 100 ihmistä tarvitsi hoitoa vammoihinsa. Joukossa oli noin 20 poliisia.

Loukkaantuneiden joukossa oli myös poliitikkoja, kuten sosialidemokraattien johtaja Zoran Zaev, jonka kimppuun mielenosoittajat hyökkäsivät. Zaev sai ainakin vertavuotavan haavan otsaansa.

– Makedoniassa ei ole saatu hallitusta vaihdettua, vaikka ennenaikaiset vaalit pidettiin jo joulukuun puolivälissä. Ensin neuvottelut pitkittyivät. Lopulta demaripuolue ja SDSM saivat muodostettua enemmistökoalition albanipuolueiden kanssa, Makedoniaan perehtynyt Samuli Sinisalo taustoittaa ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön verkkkosivulla.

– Enemmistöstä huolimatta, kansallisoikeistolainen presidentti Ivanov ei ole myöntänyt puolueille oikeutta muodostaa hallitusta. Presidentti on samasta VMRO DPMNE -puolueesta kuin edellinen, vaalit hävinnyt pääministeri, Nikola Gruevski. Gruevski ja useat hänen ministerinsä ovat erikoissyttäjän tutkinnan alaisia korruptio- ja salakuuntelusyytteiden vuoksi. He tietävät joutuvansa vankilaan, mikäli luopuvat vallasta, Sinisalo arvioi.

Tämän vuoksi uusi parlamentti ei ole Sinisalon mukaan saanut oikeutta astua toimeen, vaan yhä viisi kuukautta vaalien jälkeen edellisten valtiopäivien puhemies johtaa parlamenttia. Hän on myös VMRO DPMNE -puolueesta.

Uudet valitut kansanedustajat kokoontuivat torstaina parlamenttirakennukseen ja pyrkivät aloittamaan valtiopäivät iältään vanhimman edustajan johdolla – kuten läntisissä demokratioissa on tapana. Ohjelmassa oli parlamentin puhemiehen valinta, jonka jälkeen olisi mahdollisesti jopa edetty hallituksen nimeämiseen ja luottamuksen mittaamiseen.

– Istunto keskeytyi, kun huligaanit iskivät parlamenttiin ja kävivät vanhan opposition kimpuun, Sinisalo kommentoi.

Samuli Sinisalo vastaa Sorsa-säätiön ”Demokratian tukeminen monietnisessä Makedoniassa” -hankkeesta, joka on vahvistanut Makedonian kansalaisyhteiskuntaa vuodesta 2008 lähtien.

Artikkelia on päivitetty istunnon tapahtumakulun osalta 28.4.2017 klo 14:54.