Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

YK: Eurooppaan pyrkineiden merellä kuolleiden ja kadonneiden määrä kaksinkertaistui viime vuonna

LEHTIKUVA / AFP PHOTO / Andreas Solaro
Pakolaiset odottivat pelastusta kumiveneessä Libyan rannikolla marraskuussa 2016.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan yli 3  000 ihmistä kuoli tai katosi viime vuonna heidän yrittäessään päästä meriteitse Afrikasta Eurooppaan. Määrä on kaksinkertainen vuoteen 2020 verrattuna, järjestö kertoi perjantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suurin osa Eurooppaan pyrkijöistä katosi tai hukkui Välimeren ylittävillä reiteillä. Reilu kolmasosa puolestaan kohtasi kohtalonsa Atlantilla matkalla Länsi-Afrikasta Espanjaan kuuluville Kanariansaarille.

Pakolaisjärjestön mukaan kuluvakin vuosi on alkanut synkissä merkeissä, sillä lähes 480 ihmistä on jo hukkunut tai kadonnut merireiteillä.

Pakolaisjärjestöjen mukaan myös maareitit olivat erittäin vaarallisia.

-  Jopa suurempi määrä ihmisiä on saattanut kuolla matkalla läpi Saharan ja kaukaisten raja-alueiden, pidätyskeskuksissa tai ihmissalakuljettajien vankina, sanoi pakolaisjärjestön edustaja Shabia Mantoo.

Mantoo vetosi päättäjiin, jotta vaarallisille reiteille saataisiin sellaisia vaihtoehtoja, joissa tulijat eivät olisi ihmissalakuljettajien armoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE