Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

YK Kiinan koronaprotesteista: ”Ketään ei pitäisi ottaa mielivaltaisesti kiinni mielipiteensä ilmaisemisen vuoksi”

LEHTIKUVA / AFP / NOEL CELIS
Mielenosoittajia Pekingissä 28. marraskuuta 2022.

Sekä YK että Euroopan yleisradiounioni EBU älähtivät maanantaina Kiinalle sen jälkeen, kun maassa oli viikonloppuna otettu kiinni runsaasti ihmisiä mielenosoituksissa, joissa vastustettiin maan tiukkaa nollakoronapolitiikkaa. Myös Kiinan koronaprotesteista uutisoinut Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimittaja otettiin kiinni Shanghaissa, kertoi BBC varhain maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Viranomaisten pitäisi vastata protesteihin tavalla, joka on linjassa kansainvälisten ihmisoikeuksien kanssa. Ketään ei pitäisi ottaa mielivaltaisesti kiinni mielipiteensä ilmaisemisen vuoksi, sanoi YK:n ihmisoikeusjaoston edustaja Jeremy Laurence.

EBU puolestaan tuomitsi jyrkästi toimittajien vainoamisen Kiinassa ja sanoi viikonlopun tapahtumien olevan jäälleen uusi pohjanoteeraus median kohtelussa.

BBC:n toimittaja Ed Lawrence oli kiinni otettuna useita tunteja ennen kuin hänet vapautettiin. BBC:n mukaan Lawrencea lyötiin ja potkittiin kiinnioton yhteydessä ja hänelle pantiin käsiraudat.

Kiinan ulkoministeriö sanoi paikallisten viranomaisten tietoihin vedoten, että toimittaja ei kertonut olevansa toimittaja eikä esittänyt vapaaehtoisesti lehdistökorttiaan.

Britannian ulkoministeri James Cleverly kutsui tapahtunutta ”syvästi häiritseväksi”.

-  Median vapautta ja protestoimisen vapautta on kunnioitettava. Millään maalla ei ole erivapautta tästä, hän tviittasi.

Myös Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier sanoi maanantaina ymmärtävänsä hyvin, miksi pitkien koronasulkujen rasittamat kiinalaiset ovat lähteneet kaduille.

”ihmiset eivät ole saaneet elää kolmeen vuoteen normaalia elämää”

KIINAAN perehtyneen Nordean pääekonomistin Tuuli Koivun mukaan mielenilmaukset olivat osin odotettuja. Rajoituksiin perin pohjin väsyneille kansalaisille ei ole tarjottu minkäänlaista näkymää tilanteen muuttumisesta ja samalla kiinalaisille on selvinnyt, että länsimaissa aletaan jo olla takaisin normaalissa elämässä.

Hän kertoo olleensa ekonomistina jo pitkään huolissaan siitä, millainen hintalappu tiukkojen rajoitusten jatkamisesta on Kiinalle muodostumassa.

-  Eikä se ole vain bruttokansantuotelukuja ja sellaisia, vaan myös avioliittojen määrä ja syntyvyys ovat romahtaneet. Yhteiskunnalliset ongelmat tulevat pintaan, kun ihmiset eivät ole saaneet elää kolmeen vuoteen normaalia elämää, Koivu sanoo.

MYÖS professori Matti Nojonen Lapin yliopistosta hämmästelee mielenosoitusten laajuutta ja yhtäaikaisuutta. Protestien organisoimisen kun pitäisi olla hyvin vaikeaa Kiinan tehokkaan valvontajärjestelmän ansiosta.

-  Protesteja on ollut käytännössä kaikissa isoimmissa provinsseissa ja kaupungeissa. Pienemmistä kaupungeista me emme vielä tiedä, mutta todennäköisesti niissäkin, Nojonen sanoo.

Lisäksi hän kertoo myös nähneensä kiinalaislähteissä tietoja yli 50 yliopistossa järjestetyistä mielenosoituksista.

Koivu puolestaan muistuttaa asioiden mittakaavoista Kiinassa: asukkaita on paljon, joten kaduille heistä on lähtenyt toistaiseksi ehkä vain ”promillen murto-osa”.

-  Ei tässä mistään massoista vielä puhuta, Koivu sanoo.

Ironista Kiinan tilanteessa on se, että kansalaisten kuppi meni nurin juuri nyt, kun koronatilanne on maassa pahempi kuin aiemmin. Tautitapauksia on paljon, eikä Koivun mukaan käytännössä ketään ole rokotettu puoleen vuoteen. Vanhusten rokotekattavuus on huono, ja kiinalaisrokotteen teho sekin on ilmeisesti paljon huonompi kuin länsimaissa.

-  Eli kyllähän se varmaan kaaos olisi, jos ne (koronarajoitukset) yhdessä yössä lakkautettaisiin, Koivu sanoo.

Hannu Aaltonen, Niilo Simojoki / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE