Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

YK Suomelle: Välttäkää köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin vaikuttavia sosiaaliturvaleikkauksia

YK:n lapsen oikeuksien komitea on antanut Suomelle suositukset YK:n lasten oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanosta.

Demokraatti

Demokraatti

Asiasta tiedottavat ulkoministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

STM:n tiedotteen mukaan komitea suositti Suomea ottamaan käyttöön laaja-alaisen ja YK:n sijaishuollon ohjeet huomioivan sijaishuoltostrategian, jonka toimeenpanoon tulisi varata riittävät resurssit. Komitea piti hyvänä Suomen jo käynnistämiä strategioita lapsen suojaamiseksi kaikenlaiselta väkivallalta ja painotti sitä, että toimenpideohjelmien toteuttamiseen tulee varata riittävästi resursseja.

STM toteaa, että komitea suosittaa turvaaman lapsille riittävän toimeentulon välttämällä sellaisia sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa oleviin lapsiin.

Komitea suosittaa Suomea myös tehostamaan toimia nuorten huumeiden ja alkoholin käytön sekä ja tupakoinnin ehkäisemiseksi. Lisäksi Suomen tulisi varmistaa, että lapset ja nuoret, joilla on pelihäiriöitä, peliriippuvuutta tai muita verkkoriippuvuuden muotoja, saavat tarvittavaa apua ja tukea.

STM pitää komitean suosituksia tärkeinä suuntaviivoina lasten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi ja arvioi, millaisiin toimenpiteisiin ne antavat aihetta.

STM pitää tiedotteensa mukaan kuitenkin valitettavana, että YK:n lehdistökeskuksen 16.5.2023 julkaisema lehdistötiedote ei kaikilta osin vastannut Suomen delegaation kuulemisessa antamia vastauksia. Ministeriön mukaan lehdistötiedote sisälsi etenkin lastensuojelun osalta useita virheellisiä tietoja, joita ei Suomen pyynnöstä huolimatta korjattu.

ULKOMINISTERIÖN tiedotteen mukaan lapsen oikeuksien komitea pitää myönteisenä useita Suomessa toteutettuja lainsäädännöllisiä toimia ja politiikkatoimia, kuten rikoslain seksuaalirikossäännösten uudistusta, uutta kansallista lapsistrategiaa, Istanbulin sopimuksen ja Lanzaroten sopimuksen toimeenpanosuunnitelmia sekä ihmiskaupan vastaista toimeenpanosuunnitelmaa.

Ulkoministeriön mukaan komitea antoi Suomelle suosituksia lapsen oikeuksien toteutumisesta. Suosituksia annettiin muun muassa lapsen edun ensisijaisuudesta, lapsiin kohdistuvan väkivallan sekä seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön ehkäisystä, vammaisten lasten inklusiivisesta opetuksesta ja lasten mielenterveyden parantamisesta.

Lisäksi komitea antoi suosituksia muun muassa turvapaikanhakijalapsista, ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lapsiin, lapsikaupan ehkäisystä, lasten oikeudesta yksityisyyteen digitaalisessa ympäristössä sekä tilastoinnista ja lapsibudjetoinnista.

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvoo riippumattomista asiantuntijajäsenistä muodostuva lapsen oikeuksien komitea. Suomen yhdistettyä viidettä ja kuudetta määräaikaisraporttia yleissopimuksesta sekä Suomen ensimmäistä määräaikaisraporttia lasten myyntiä, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa koskevasta valinnaisesta pöytäkirjasta tarkasteltiin komitean julkisessa vuoropuhelussa Genevessä, Sveitsissä 15.-16. toukokuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE