Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

YK tuomitsi Pohjois-Korean ohjuskokeen – “Älkää uhkailko maata enää”

Pohjois-Korean levittämässä kuvassa sanotaan olevan Pohjois-Korean uusin ohjusmalli.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tuomitsi maanantai-iltana Pohjois-Korean tuoreimman ohjuskokeen. Guterres vaati Pohjois-Koreaa noudattamaan turvallisuusneuvoston päätöksiä ja palaamaan ydinaseriisunnan tielle.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan sanoi Pekingissä, että vaikka koe oli haitallinen ja vaarallinen, myös muiden maiden on lopetettava Pohjois-Korean uhkaileminen. Presidentti vaati myös rauhanomaista ratkaisua konfliktiin.

Etelä-Korea kertoi sunnuntaina, että sen naapurimaa teki ohjuskokeen varhain sunnuntaiaamuna paikallista aikaa. Yhdysvaltojen asevoimat vahvisti myöhemmin Etelä-Korean havainnon.

Ohjus laukaistiin Etelä-Korean armeijan mukaan Kusongin kaupungista myöhään lauantaina Suomen aikaa. Ohjus lensi arviolta 700 kilometriä ja putosi Japaninmereen. Venäjän puolustusministeriön mukaan ohjus päätyi 500 kilometrin päähän Venäjän rajasta.

Asiantuntijat: Kantama jopa yli 4 500 kilometriä

KCNA:n mukaan ohjus nousi yli 2 100 kilometrin korkeuteen ja matkasi 787 kilometriä ennen kuin laskeutui Japaninmereen. Analyytikoiden mukaan tämä viittaa siihen, että ohjuksen kantama olisi 4 500 kilometriä tai enemmän.

Yksi alan yhdysvaltalaisista asiantuntijoista arvioikin, että kyseessä on pisimmälle yltävä ohjus, jota Pohjois-Korea on testannut. Toinen amerikkalaisasiantuntija arvioi, että ohjus voi merkitä, että Pohjois-Korea on edistynyt merkittävästi mannertenvälisen ballistisen ohjuksen kehittämisessä.

Lisää aiheesta

Useiden maiden johtajat tuomitsivat kokeen heti viikonloppuna.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump esitti vaatimuksensa kovempien pakotteiden asettamisesta Pohjois-Korealle.

Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping ilmaisivat huolensa Korean niemimaan kiristyneestä tilanteesta ja Pohjois-Korean uusimmasta ohjuskokeesta.

STT-AFP, Soul

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE