Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

YK tutkii: Huumesodassa tapettu kolmessa vuodessa 20 000 – Filippiinien ulkoministeri: ”Tästä koituu seurauksia”

LEHTIKUVA / AFP / TED ALJIBE

Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto teettää raportin Filippiinien huumesodasta. Tarkkailijoiden mukaan presidentti Rodrigo Duterten toimet huumausaineita ja rikollisia vastaan ovat tappaneet kolmessa vuodessa 20 000 filippiiniläistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

YK:n päätös kattavan selvityksen tekemisestä aiheutti Filippiinien hallinnossa vastareaktion. Hallitus itse arvioi kuolleita olevan vain 5 300.

Filippiinien ulkoministerin Teodoro Locsinin mukaan yksipuolinen päätös perusteluineen ei voisi olla kauempana totuudesta.

– Emme hyväksy poliittisesti ahdasmielistä päätöstä. Tästä koituu seurauksia, sanoo Locsin.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan kuolemat eivät enää kiinnosta lehdistöä. Samaan aikaan hallinto ei tutki asiaa eikä järjestä riittäviä hoito-ohjelmia huumeiden käyttäjille.

Järjestö vaati viikonloppuna, että YK:n on välittömästi aloitettava tutkimus Duterten huumeiden vastaisesta sodasta ja tuhansista kuolemista.

Vuosi aikaa laatia kattava raportti.

Järjestön mukaan on mahdotonta tietää tarkkaan, kuinka monta ihmistä on kuollut huumeiden vastaisen kampanjan aikana. Järjestö syyttää hallintoa tietojen tahallisesta vääristämisestä ja monimutkaistamisesta.

Islannin ehdotusta raportin tekemisestä kannatti 18 valtiota. Vastaan äänesti 14 valtiota, kun taas 15 valtion edustajat eivät osallistuneet äänestykseen.

YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimistolla on vuosi aikaa laatia kattava raportti Filippiinien ihmisoikeustilanteesta. Ihmisoikeusasioiden korkea edustaja on Chilen entinen presidentti Michelle Bachelet.

Duterte itse kommentoi YK:n päätöstä lyhyesti. Hänen mukaansa teksti on ”hullu”, mutta hän aikoi kuitenkin tutustua päätökseen.

– Antaa heidän kertoa asiansa, niin tutustun siihen, Duterte sanoo.

Edellisen kerran YK:n ilmaistessa huolensa Filippiinien tilanteesta vuonna 2016, Duterte haukkui Bacheletin edeltäjän Zeid Raad Al Husseinin ”idiootiksi” ja ”paskiaiseksi”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
29.5.2020
Kaarlo Simojoki on hoitanut satoja alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä ja peliriippuvaisia: ”Oletko nähnyt yhtään tukikonserttia juoppojen puolesta?”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE