Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

YK:n Guterres vetosi Iranin presidenttiin väkivaltaisuuksien välttämiseksi – Iran tukahduttaa voimakeinoin kurdinaisen kuolemasta alkaneita mielenosoituksia

AFP / LEHTIKUVA / ED JONES
Iranin presidentti Ebrahim Raisi lehdistötilaisuudessa New Yorkissa 22. syyskuuta.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on vedonnut Iranin presidenttiin Ebrahim Raisiin, jotta maan viranomaiset eivät käyttäisi kohtuutonta tai tarpeetonta väkivaltaa mielenosoittajia vastaan. Asiasta kertoi pääsihteerin tiedottaja, jonka mukaan Guterres otti asian esiin viime viikolla tavatessaan Raisin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Guterres painotti Raisille myös tarvetta kunnioittaa ihmisoikeuksia, ilmaisunvapautta ja oikeutta kokoontua.

Tiedottajan mukaan Guterres vaati myös puolueetonta ja tehokasta tutkintaa poliisin hallussa olleen Mahsa Aminin kuolemasta. Mielenosoitukset alkoivat Iranin viranomaisten ilmoitettua 22-vuotiaan kurdinaisen kuolleen sen jälkeen, kun siveyspoliisi oli pidättänyt naisen väärin puetun hijabin takia.

Raisi on kertonut pitävänsä mielenosoituksia mellakointina ja vaatinut määrätietoisia toimia niiden tukahduttamiseksi.

Guterresin tiedottaja kertoi YK:n olevan enenevässä määrin huolissaan kasvavien kuolemantapausten määrästä mielenosoitusten yhteydessä. Useita kymmeniä ihmisiä on kuollut ja satoja pidätetty.

Aiemmin Amnesty International arvosteli YK:ta siitä, että järjestö oli antanut alustan Raisille YK:n yleiskokouksessa, jossa tämä piti puheen. Tämä oli järjestön mukaan osoitus kansainvälisen yhteisön “toistuvasta epäonnistumisesta” vastuunkannon varmistamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE