Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

YK:n pääsihteeripelin ykkössuosikki saattaakin olla vaikeuksissa

Ban Ki-moon on nykyinen Yhdistyneiden kansakuntien nykyinen pääsihteeri.

Äänestykset uudesta pääsihteeristä jatkuvat tänään YK:n turvallisuusneuvostossa. Äänestys on edelleen epävirallinen, mutta nyt selviää ensimmäistä kertaa, onko ehdokkailla neuvoston pysyvien jäsenmaiden tuki.

Kilvassa on kymmenen ehdokasta. Vahvoilla on Portugalin entinen pääministeri Antonio Guterres, joka on tähän asti kerännyt eniten ääniä kaikilla äänestyskierroksilla. Hän on kuitenkin saanut myös kaksi vastustavaa ääntä, joista toisen arvellaan tulleen veto-oikeuden omaavalta pysyvältä jäsenmaalta.

Pysyvät jäsenmaat Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat käyttävät tänään värillisiä äänestyslippuja, muut valkoisia. Vastustava ääni pysyvältä jäsenmaalta ei välttämättä merkitse loppua ehdokkuudelle, mutta vaikeuttaa valintaa ja pakottaa neuvotteluihin.

Mukana äänestyksessä on tänään ensi kertaa Bulgarian uusi ehdokas Kristalina Georgieva. Venäjä on jo ilmoittanut haluavansa itäeurooppalaisen naisen YK:n pääsihteeriksi.

Uuden pääsihteerin on määrä aloittaa vuodenvaihteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE