Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

YK:n turvallisuusneuvosto pui tänään Trumpin Jerusalem-päätöstä

Donald Trump.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään hätäkokoukseen keskustelemaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Jerusalem-päätöksestä. Trump vahvisti keskiviikkona tunnustavansa virallisesti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, mikä odotetusti synnytti kiivasta vastustusta eri puolilla maailmaa.

Trump on myös kertonut määränneensä ulkoministeriön valmistelemaan Yhdysvaltain suurlähetystön siirtoa Tel Avivista Jerusalemiin.

Kokous alkaa Suomen aikaa alkuillasta. Turvallisuusneuvoston kokousta vaativat Bolivia, Egypti, Ranska, Italia, Senegal, Ruotsi, Britannia ja Uruguay.

Trumpin päätös herättänyt huolta ja raivoa.

Jerusalemin kysymys on yksi koko Lähi-idän rauhanprosessin vaikeimmista. Kaupunki on pyhä sekä juutalaisille että arabeille, ja sekä Israel että palestiinalaiset pitävät sitä pääkaupunkinaan.

Trumpin ratkaisu on herättänyt niin huolta kuin raivoakin. Esimerkiksi EU:n ulkoministeri Federica Mogherini on ilmaissut vakavan huolensa ja YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on arvostellut päätöstä epäsuorasti.

Erityisen kovaa kritiikkiä on kuulunut arabimaista. Palestiinalainen Hamas-järjestö ja Irakissa taistelevat, Iranin tukemat puolisotilaalliset joukot ovat tulistuneet, ja Yhdysvaltojen vastaisia mielenosoituksia on nähty Turkissa ja Jordaniassa.

Lisäksi palestiinalaisalueilla on ollut yhteenottoja ja protesteja. Pahempaa voi olla tiedossa tänään, sillä palestiinalaisten Hamas-järjestö on julistanut päivän “raivon päiväksi”. Hamasin johtaja Ismail Haniay kutsui torstaina puheessaan palestiinalaisia uuteen kansannousuun eli intifadaan.

Israelin armeija varautui jo torstaina levottomuuksiin tuomalla satoja sotilaita miehitetylle Länsirannalle.

Torstaina mielenosoituksia oli muun muassa Ramallahissa, Hebronissa, Nablusissa ja Gazassa. Palestiinan Punaisen puolikuun mukaan Länsirannalla kymmenet saivat vammoja yhteenotoissa.

Palestiinalaiset olivat torstaina myös yleislakossa.

Valkoisen talon avustaja: Pencen ja Abbasin tapaamisen peruuntuminen olisi haitallista.

Valkoisen talon avustaja on varoittanut, että Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencen ja palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin tapaamisen peruminen olisi haitallista.

Avustaja kommentoi asiaa sen jälkeen, kun esille nousi mahdollisuus siitä, että Abbas saattaisi perua tapaamisen Jerusalem-päätöksen takia.

Pencen on määrä matkustaa Egyptiin ja Israeliin myöhemmin tässä kuussa. Abbasin Fatah-puolueen korkea-arvoinen jäsen on sanonut, ettei Pence ole tervetullut palestiinalaisalueille vierailunsa aikana.

Abbas itse ei ainakaan toistaiseksi ole antanut vastaavia kommentteja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE