Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

YK:n vaikuttavuussijoitusohjelma siirtyy Kööpenhaminasta Helsinkiin – Skinnari: Uusi kanava hallita kehittyvien maiden riskejä

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.).

Suomi suunnittelee YK:n vaikuttavuussijoitusohjelman tukemista 20 miljoonalla eurolla. Vaikuttavuussijoittaminen on tapa ohjata rahoitusta kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

UNOPS valitsi sijaintipaikaksi Suomen vahvan innovaatio- ja vaikuttavuussijoittamisen ympäristön sekä yhteiskunnan avoimuuden ja vähäisen korruption johdosta.

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) ja UNOPSin toimitusjohtaja Grete Faremo allekirjoittivat sopimuksen tänään 12. elokuuta Helsingissä.

– Olimme hyvin vaikuttuneita siitä, miten Suomen hallitus on sitoutunut uusiin ja innovatiivisiin tapoihin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi, UNOPSin toimitusjohtaja Grete Faremo sanoo ulkoministeriön tiedotteessa.

Demokraatille Faremo toteaa, että kyseessä on win–win-tilanne Suomelle ja UNOPS:lle. Faremo jatkaa, että Suomi jakaa UNOPSin kanssa yhteiset arvot ja Suomessa on paljon alan asiantuntemusta.

Faremon mukaan keskustelu UNOPSin tulosta Suomeen käynnistyi ennen joulua ja on edennyt nopeasti.

YK:n projektipalvelujen toimiston UNOPSin vaikuttavuussijoittamisen ohjelma (Social Impact Investing Initiative, S3I) edistää YK:n kestävän kehityksen tavoitteita kehitysmaissa. Ohjelma keskittyy isoihin infrastruktuurihankkeisiin kolmella sektorilla: uusiutuva energia, edullinen asuminen ja terveys.

Ohjelma toimii hankekehittäjänä, joka rakentaa hankkeet investointikelpoisiksi ja houkuttelee yksityisiä sijoittajia mukaan. Vaikuttavuussijoittamisella tarkoitetaan vastuullista sijoittamista, jossa sijoittaja tavoittelee tuoton lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

YK:n jäsenmaat ovat sitoutuneet kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoiteohjelmaan, joka tähtää esimerkiksi köyhyyden ja nälän poistamiseen vuoteen 2030 mennessä.

– Julkisen ja yksityisen rahoituksen yhteistyö tarjoaa uuden kanavan hallita kehittyvien maiden riskejä ja mahdollistaa entistä paremman vaikuttavuuden. Samalla julkinen rahoitus mobilisoi yksityistä rahoitusta kestävän kehityksen edistämiseen. Ohjelman sijoittuminen Helsinkiin edesauttaa myös kestävän kasvun rakentamista ja uudenlaisten osaamisalueiden syntymistä Suomessa, ministeri Ville Skinnari toteaa ulkoministeriön tiedotteessa.

Demokraatille Skinnari luonnehtii UNOPSin tulon Suomeen olevan osoitus siitä, miten Suomi haluaa yhä enemmän kiinnittyä YK-toimintaan.

UNOPSin vaikuttavuussijoittamisen ohjelman sijoittuminen Helsinkiin kasvattaa entisestään YK:n läsnäoloa Suomessa. Helsingissä on ennestään YK-yliopiston kehitystaloustieteen instituutti UNU-WIDER ja Espoon Otaniemessä YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL.

Skinnari painottaa, miten UNOPSilla on meneillään 900 globaalin tason projektia.

– Suomen hallitusohjelmassa todetaan, että Suomi todella kantaa globaalia vastuuta ja Suomi tahtoo olla kokoaan suurempi. Nämä kaksi tavoitetta toteutuvat osaltaan UNOPSin kautta, Skinnari sanoo.

Vaikuttavuussijoittamisohjelman toimisto sijoittuu Sofia Future Farmiin Helsingin keskustaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE