Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

”Yksi ratkaisu on parempi kuin sata aikomusta” – Kättä päälle -sopimuksen startti kiinnosti

Jukka-Pekka Flander
Kättä päälle -sopimuksen vireillepanija Lauri Ihalainen toivoi, että mahdollisimman moni osallistuu työpajan jälkeen myös jatkotyöskentelyyn.

Yli 60 eri tahoa vastasi SDP:n kutsuun lähteä rakentamaan yhteistä tiekarttaa Suomen selviytymiseksi nykyisistä ja tulevista vaikeuksista.

Marja Luumi

”Kättä päälle” – työpajoissa hahmoteltiin maanantaiaamuna ratkaisuja oikeudenmukaisemman Suomen suuntaviivoista. Hankkeen ”isä”, entinen työministeri, kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) toivoi, että työpajatyöstä tulee hyvä jalusta jatkuvalle yhteistyölle.

– Emme laatineet valmista tiekarttaa tyyliin ”tästä lähdetään”. Jokainen taho saa arvioida, millä painolla osallistuu jatkotyöhön. Toivomme tietysti, että mukana ollaan niissä asioissa, jotka erityisesti kiinnostavat, Ihalainen summasi maanantain antia.

Hän korosti, että SDP:n yhteisen vastuun sopimus ei ole korvike maan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten mahdollisesti alkaville neuvotteluille.

– Meidän sihtimme on pitemmälle ajalle, mutta tarjoamme työn myötä ratkaisuja myös muihin pöytiin.

Tämä ei ole korvike hallituksen ja työmarkkinaosapuolten neuvotteluille.

Ihalainen painotti, että Kättä päälle -hanke ei ole katteettomien lupausten tynnyri. Tärkeintä on löytää keinoja vahvistaa oikeudenmukaisuutta ja sosiaalista eheyttä.

– Täytyy tunnustaa, että kaikkiin ongelmiin ei ole valmista vastausta. Mutta yksi ratkaisu on parempi kuin sata aikomusta.

Lopputulos on tietysti tärkeä saavuttaa, mutta Ihalaisen mielestä jo itse prosessi on arvokasta, kun eri tahot yhdessä pohtivat tietä ulos ahdingosta.

Maanantain startin jälkeen jälkeen työpajat kokoontuvat niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti. Ideoista ja esityksistä syntyy yhteenveto helmikuun alussa ja niiden pohjalta aletaan hahmottaa tiekarttaa pitemmälle tulevaisuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE