Yksi väärinkäsitys on syytä oikoa. Ohjelmani ei ole osoitettu ay-liikettä vastaan, eikä sitä sellaisena ole edes koettu.

Tiedän, ja saamani palaute vahvistaa, että palkansaajajärjestöissä pohditaan ennakkoluulottomasti samoja digitaalisen maailmantalouden haasteita, joita esitin. Yhteistyö jatkuu.

Tosiseikka ei ole uusi yhdellekään ajattelevalle demarille. Se ei vain istu siihen kellastuneeseen karikatyyriin, jonka jotkut ovat demareista rakentaneet.

Monia mietityttää ajatelmani, että työ ei ole arvo. Vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus ovat arvoja, mutta työ on resurssi.

Syvästi kunnioittamani Lauri Ihalainen todistaa toisaalla tässä lehdessä että työ on ”enemmän kuin resurssi”. Olen täysin samaa mieltä.

Työn merkitys ihmiselle on valtava. Se on ihmisen tärkein tapa kiinnittyä yhteisöönsä ja osallistua yhteiskuntaan. Se antaa elämään sisältöä ja tarkoitusta.

Mutta tarkalleen ottaen työ vain mahdollistaa nuo varsinaiset arvot. Vapaus toteuttaa itseään ja auttaa muita; tasa-arvoinen oikeus osallistua ja kokea arvostusta; solidaarinen yhteistoiminta muiden kanssa.

Resurssi ei siis ole ”vain” resurssi.

Myös perhe on mittaamattoman arvokas resurssi. Mutta emme hyväksyisi yhteiskuntaa, joka sulkisi perheettömän ulkopuolelleen.

Juuri työn korvaamattoman merkityksen takia käytin vaivaa pohtiakseni, mitä tehdä tilanteessa, jossa yhä harvemmasta työstä maksetaan markkinoiden ehdoilla riittävää palkkaa.

On siis tärkeää erottaa työ ja palkkatyö.

Salmi kirjoittaa, että työ on ”tulevaisuudessakin ihmisarvon, omanarvontunnon ja merkityksen keskeisin määre”. Tarkoittaako tämä, että työttömän kuuluu kokea itsensä arvottomaksi ja merkityksettömäksi?

Yhteiskunnan normi ei voi olla teollisen ajan kokoaikainen, pysyvä työpaikka. Yhden työn yhteiskunta on mennyttä: harva jää eläkkeelle työstä, jossa aloitti.

Tulevaisuuden normi on liikkuva työllisyys: työstä toiseen, alalta toiselle, paikkakunnalta toiselle – milloin palkalla, milloin yrittäjätulolla, milloin yhteiskunnan tuella.

Voimme taistella teollisen mallin puolesta. Se on kunniakasta, joskin vaarana on että ajetaan yhä harvempien etuja, eikä ymmärretä yhä useamman todellisuutta.

Vaihtoehto ei suinkaan ole antautuminen kapitalismin tahdolle.

Itse asiassa ratkaisu on työn kunnianpalautus. Jokaista autetaan elättämään itseään ja perhettään entistä epävarmemmassa maailmassa. Ketään ei jätetä osattomaksi – ei myöskään syrjäytymään kammariinsa pikkuruisella perustulolla.

Tähän tarvitaan fiksun valtion ja dynaamisten markkinoiden työnjako, jota kirjoituksessani hahmottelen. Se ei ole ”sinisilmäinen uskomus”, kuten Salmi sanoo.

Se on ainoa mahdollisuus.