Suomalaisnuorille jäi kyllä kisoista ainoana joukkueena mestari-Espanjan päänahka, mutta pudotuspeleissä bensa loppui.

Markkasen panos oli koko turnauksen ajan huikaiseva. 192 pelaajan joukosta hän oli paras korintekijä (keskiarvo 24,9), hänen tehoindeksinsä oli niin ikään turnauksen paras, riistoissa hän oli kolmas (2,3), vaparitarkkuudessa viides (83,3 %), pelitilanneheitoissa kuudes (50,4 %) kuten torjunnoissakin (1,3).

Ei siis ihme, että Markkanen valittiin kisojen tähtiviisikkoon.

Lauri Markkanen oli kisojen tähtipelaajia.

On muistettava, että joukkueessa oli vain kaksi miesten korisliigan vakiopelaajaa, Tuomas Hirvonen ja Okko Järvi. Kumpikin on saanut sarjapeleistä mairitteleviakin lausuntoja, mutta nyt molempien panos oli heikko odotuksiin nähden. Tosinhan Hirvosta Kouvoissa vain penkkilämmitettiin kevätkaudella, joten lähtökohtakin oli huono.

Muu pelaajisto oli divaritasolta, joten rutiinitaso ei voi olla kovin korkea.

Yksi yleispiirre ei voinut jäädä keneltäkään huomioimatta. Näiden pelaajien tekniset taidot pallon kanssa ovat puutteelliset. Vaatimaton heittotaito ja löysät syötöt korostuivat etenkin pudotuspeleissä.

Esimerkiksi Liettuaa vastaan suomalaisten pelitilanneheittojen tarkkuus oli masentavasti vain 22,4 prosenttia.

Vastustajan hyvä puolustus luonnollisesti pudottaa hyökkääjän tehoja, mutta juuri tässä pelissä tuli karmaisevan hyvin esille se, mikä kuuluu heittopaikan luomiseen eli irtaantumiseen puolustavasta pelaajasta. Se homma on pelkkää taitoa, joka syntyy harjoittelemalla.

Pallon käsittely ja liimanäppisyys kuuluvat myös tekniikkaharjoitteluun, joka palkitsee siten, että peliväline on halussa tiukoissakin tilanteissa.

Joukkueen valmennusjohto saa ottaa osavastuun peleistä. Taktiset vaihtelut olivat vähissä ja hyökkäyspelin variaatiot olemattomat. Pelattiin ajoittain kuin toista sisäpeliä, käsipalloa. Eli palloteltiin puuduttavasti vaaraa tuottamatta

kolmosrajan ulkopuolella.

Jo aikanaan suomalaiseen koripalloiluun uudet tuulet tuoneen Robert “Petteri” Petersenin teeseihin kuului, että kun sinulla on pallo, niin silloin pitää olla kyseessä kolmoisuhka: ajo, syöttö tai heitto. Nyt esimerkiksi sisään syöttöjen puute oli silmiinpistävä, vaikka sisään-ulos –peli on se tapa, jolla puolustusta pahiten pilkotaan.

Näissä kisoissa nähtiin harvinaisen paljon myös paikkapuolustusta, joka suomalaisessa koriksessa on melkoinen kirosana. Ties mistä syystä, koska silläkin tavalla voidaan tehdä taktisia siirtoja. Ennen kaikkea pystytään särkemään vastustajan pelirytmiä.

Uuden arvokisakaavion mukaan, jossa alkusarjan voittojen hyöty on minimoitunut, panos on pudotuspeleissä. Siksi Suomen kolme voittoa ja neljä tappiota eivät riittäneet A-divisioonassa säilymiseen.

Kisat olivat kuitenkin yleisöystävälliset ja Suomen seitsemää ottelua seurasi yli 27 000 katsojaa. Se on nuorten matseiksi aikamoinen väkimäärä.