Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yksin jääneille lemmikeille etsitään epätoivoisesti hoitajia ja ruokkijoita eristetyssä Wuhanissa

Uuden koronaviruksen lähtöpaikkana pidetyn Wuhanin kaupungin eristäminen ei vaikuta ainoastaan kaupungin asukkaisiin, vaan myös lemmikkieläimiin.

Kiinalaisen uudenvuoden viettoon lähteneet Wuhanin asukkaat eivät pääse takaisin koteihinsa ruokkimaan lemmikkejään.

Kiinalainen Weibo-pikaviestipalvelu on täyttynyt pyynnöistä, joissa huolestuneet omistajat etsivät apua lemmikeilleen.

Maanantaina Maomao-kissan omistaja jakoi Weibossa ilouutisen, koska hän oli saanut palvelussa lähettämiensä viestien jälkeen kiinni “nuoren miehen” Wuhanista ruokkimaan kissansa.

– Näin videopuhelun välityksellä, miten Maomao maukui hätääntyneenä, kun mies avasi oven. Kukaan ei ole ollut kotona vajaaseen kahteen viikkoon, mies kirjoitti.

Kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä onni. Lemmikkikäärmeelleen ruokkijaa etsinyt mies ei vielä maanantaihin mennessä ollut löytänyt avuliasta aatua.

– Pelkään kuollakseni käärmeeni puolesta. En antanut sen horrostaa, koska se on vasta vauvakäärme, mies avautui.

Wuhanissa yli 2 000 ihmistä on jo liittynyt Wuhanin eläinsuojeluyhdistyksen sosiaalisen median ryhmään, jonka jäsenet ovat tarjoutuneet auttamaan pulaan jääneitä lemmikkejä.

Kaikki Wuhanin asukkaat eivät kuitenkaan ole yhtä ystävällisiä: joissakin kerrostaloissa lemmikit on kielletty kokonaan, koska asukkaat pelkäävät niiden levittävän virusta. Mediassa on myös kierrellyt huhuja ihmisistä, jotka ovat tappaneet lemmikkejään viruspelossaan.

Vaikka viruksen on kerrottu alun perin siirtyneen villieläimistä ihmisiin. YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO muistutti Weibossa, että toistaiseksi ei ole todisteita siitä, että virus tarttuisi koiriin, kissoihin tai muihin lemmikkeihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE