Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yksityisen sektorin keskiansiot miehillä yli 800 euroa naisia isommat

Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin kokoaikaisten kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan keskiansio oli 3 574 euroa kuukaudessa vuonna 2015. Miesten keskiansiot olivat 3 974 ja naisten 3 151 euroa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana naisten keskiansiot ovat hiljalleen nousseet 76:sta 79 prosenttiin miesten ansioista. Mediaaniansio oli 3 170 euroa. Miesten mediaaniansiot olivat 3 590 ja naisten 2 812 euroa.

Palkansaajista 51 prosenttia on miehiä ja 49 prosenttia naisia. Jakautuminen eri ammattiryhmiin vaihtelee sukupuolen mukaan. Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisista miehistä enemmistö toimii asiantuntijatehtävissä, kun taas naisia työskentelee asiantuntijatehtävien lisäksi paljon palvelu- ja myyntityössä sekä toimisto- ja asiakaspalvelutyössä.

Yli 40-vuotiaiden ja sitä vanhempien palkka oli selvästi korkeammalla tasolla kuin nuoremmissa ikäryhmissä.

Miesten ja naisten keskiansiot erosivat toisistaan eniten vanhemmissa ikäryhmissä. Naisten ansiot olivat 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä keskimäärin 75 prosenttia miesten ansioista, kun taas alle 20-vuotiaiden naisten palkat olivat 96 prosenttia samanikäisten miesten palkoista.

Talousjohtajanaiset ansaitsevat 19 prosenttia johtajamiehiä vähemmän.

Miesten ja naisten ansioiden eroja selitetään usein sukupuolittaisella segregaatiolla eli tehtävien jakautumisella mies- ja naisvaltaisiin töihin. Miesten ja naisten väliset palkkaerot tulevat kuitenkin selvästi esille kaikilla muuttujilla tarkasteltuna ja myös silloin, kun verrataan samalle ammattikoodille luokiteltujen henkilöiden palkkoja.

Lisää aiheesta

Naisten kuukausipalkat olivat yksityisellä sektorilla samassa tarkan tason ammattiryhmässä toimivien miesten palkkoja keskimäärin 9 prosenttia pienemmät. Naisjohtajien palkkaero miehiin oli suuri, keskimäärin 14 prosenttia.

Esimerkiksi talousjohtajanaiset ansaitsivat 19 prosenttia vähemmän kuin samalle ammattikoodille luokitellut miehet. Mies- ja naiserikoislääkärien vastaava palkkaero oli alle prosentin, professoreilla sekä lehtoreilla ja yliassistenteilla yliopistossa 5 prosenttia.

Tilaston lähteenä olevat palkkatiedot koostuvat järjestäytyneiden yritysten 448 000 ja järjestäytymättömien yritysten 37 000 palkansaajan tiedoista. Palkkatiedoista suurin osa on kerätty syyskuussa.

Tilaston ansiokäsite säännöllisen työajan ansio sisältää kuukausipalkan, työaikalisät, luontoisetujen verotusarvon ja provision/myyntipalkkion keskimäärin kuukaudessa. Ylitöiden ja tulospalkkioiden osuutta ei lasketa. Kuukausipalkkatilasto sisältää kokoaikaiset kuukausipalkkaiset palkansaajat. Osa-aikaisiksi luokitellaan palkansaajat, joiden säännöllinen viikkotyöaika on alle 90 prosenttia alan yleisestä työajasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE