Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yksityisille päiväkodeille lakkovaroitus – “Ikävää, että kärsijöiksi joutuvat viattomat lapsiperheet”

Valtakunnansovittelijalle on jätetty tänään ilmoitus yksityisen sosiaalipalvelualan työnseisauksesta. Ensimmäinen työtaistelutoimi on mahdollista aloittaa kahden viikon kuluttua, mikäli neuvottelutulosta ei ole siihen mennessä saavutettu.

Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta katkesivat eilen.

– Työnantajan jääräpäinen linja on ajanut neuvottelut tilanteeseen, jossa lakkovaroitus on ainoa vaihtoehto. On ikävää, että mahdollisen lakon kärsijöiksi joutuvat viattomat lapsiperheet, sopimustoimitsija Veikko Lehtonen Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta JHL:stä pahoittelee.

Työntekijäjärjestöt tavoittelevat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa vähintään niin sanotun yleisen linjan mukaisia palkankorotuksia.

Emme hyväksy heikompia työehtoja ja palkkausta.

Muita keskeisiä tavoitteita, joihin palkansaajapuoli ei ole saanut ratkaisua, ovat palkkaohjelma. Sillä korjattaisiin palkkojen jälkeenjääneisyys kuntasektoriin verrattuna ja rajoitettaisiin niin sanottuja nollasopimuksia. Tavoitteena on myös vakiinnuttaa työaikoja ja parantaa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutetun edellytyksiä toimia.

– Emme hyväksy yksityisen sosiaalipalvelualan julkista sektoria heikompia työehtoja ja palkkausta samoissa työtehtävissä, palkansaajajärjestöt painottavat.

Työnseisaus alkaa keskiviikkona 7. maaliskuuta kello 6 ja päättyy torstaina 8. maaliskuuta kello 23.59.

Työnseisauksen piiriin kuuluvat kaikki alla mainittujen konsernien, yritysten ja yritysryhmien varhaiskasvatuksen Suomen toimipisteissä tehtävä työ, joka kuuluu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin:

Lakon piiriin kuuluvat Touhula Varhaiskasvatus, Päiväkoti Aarresaari, WillaHoiva, Vekara päiväkodit Etelä- ja Pohjois-Suomi, Taiku-päiväkodit, Provida, Muksun Maailma, Pilke päiväkodit, Lasten Päiväkoti-Omppu, Kaunis Kaniini, Päiväkoti Hiirulainen, Lasten päiväkoti Sinikello, Päiväkoti Kirsikkapuu, Nummenharjun päiväkoti, Päiväkoti Wilhelmiina, Norlandia Päiväkodit, InnoWonni, Norlandia Päiväkodit Jyvässeutu,Verkanappulat, Kettulan Päiväkoti ja Kettulan Päiväkoti Ulvila.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa toistaiseksi.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen osapuolet ovat Sosiaalialan työnantajat / Hyvinvointialan liitto (EK) sekä Jyty-Pardia-STHL neuvottelujärjestö, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Terveys- ja Sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE