Kotimaa

Yle: Ali ei saanut turvapaikkaa Suomesta, tapettiin Irakissa – tytär pelkää omaa kohtaloaan

Lehtikuva
Ylen tietojen mukaan Ali ammuttiin Bagdadissa.
Lehtikuva
Ylen tietojen mukaan Ali ammuttiin Bagdadissa.
Lehtikuva
Ylen tietojen mukaan Ali ammuttiin Bagdadissa.

Ylen tietojen mukaan tuntemattomat miehet ampuivat keski-ikäisen Alin joulukuussa Irakin Bagdadissa vain viikkoja paluunsa jälkeen.

Ali oli Suomessa hakemassa turvapaikkaa. Sitä ei koskaan annettu. Ylen tietojen mukaan Maahanmuuttovirasto antoi Alille käännytyspäätöksen, jonka oikeus vahvisti.

Yle kertoo, että bagdadilaisen sairaalan kuolintodistuksen mukaan Ali on nyt kuollut, syynä kolme ampumahaavaa päässä ja vartalossa. Bagdadin poliisin keräämien silminnäkijähavaintojen mukaan tuntemattomat miehet olivat avanneet tulen rekisterikilvettömästä Nissan Navara -lava-autosta.

Alin tytär Noor on edelleen Suomessa pienine lapsineen. Myös Noor on saanut käännytyspäätöksen.

Noor kertoo Ylellä kuulleensa isänsä kuolemasta muutama päivä tapauksen jälkeen. Uutiset välitti Alin isä, joka löysi poikansa ruumiin Bagdadin al-Tibbin sairaalasta. Isoisä välitti Noorille sairaalan kuolintodistukset, sekä poliisin raportin tapahtuneesta.

– Kun sain tiedon kuolemasta, aloin täristä enkä tiennyt, mitä tehdä. Ensin ajattelin, että olisinpa minäkin palannut ja kuollut perheeni kanssa, Noor sanoo Ylen haastattelussa.

Miten voisin palata tyttöjen kanssa, kun tilanne on niin vaarallinen?

Noorin mukaan Ali ehti olla Irakissa vain muutaman päivän. Isä ja tytär eivät ehtineet puhua puhelimitse paluun jälkeen. Isä kirjoitti viimeiseksi jääneet sanat tyttärelleen Facebookissa.

– Hän kirjoitti: ”Isän kulta, toivottavasti voit hyvin. Älä ole huolissasi, saavuin turvallisesti perille. Pidä huolta itsestäsi ja tytöistä. Olet vahva ja jaksat kyllä.”

Ylen mukaan Noor oli 19-vuotias, kun hän syksyllä 2015 saapui isänsä kanssa Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Sen jälkeen hän on mennyt naimisiin Suomessa asuvan irakilaismiehen kanssa. Heillä on kaksi lasta, joista vanhempi on puolitoista ja nuorempi puoli vuotta vanha.

Myös lasten on Maahanmuuttoviraston päätöksellä lähdettävä Irakiin käännytettävän äitinsä mukana.

– Mies on täällä, ja lapset ovat syntyneet täällä. Miksi meidät erotetaan, isä lapsistaan, Noor kysyy haastattelussa.

Ylen tietojen mukaan Ali valitsi vapaaehtoisen paluun. Noor ei tiedä, mitä tehdä.

– Miten voisin palata tyttöjen kanssa, kun tilanne on niin vaarallinen? En minä itseni puolesta pelkää vaan tyttöjen puolesta. He ovat vain lapsia.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat