Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yle: Hus-päällikkö kiinnitti huomiota epäselviin hankintoihin – siirrettiin syrjään tehtävästään

Lehtikuva

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) työskennellyt päällikkö siirrettiin syrjään tehtävästään sen jälkeen, kun hän oli kiinnittänyt huomiota epäselviin hankintoihin, kertoo Ylen MOT-toimitus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ylen mukaan päällikkö piti ilman kilpailutusta tehtyjä tietojärjestelmähankintoja laittomina. Kun päällikkö otti asian esille, hän joutui vaikeuksiin työpaikallaan.

Päällikkö alennettiin suunnittelijaksi ja hänen kuukausipalkkaansa leikattiin lähes 900 eurolla, Yle kertoo. Lopulta päällikkö irtisanoutui Husista helmikuussa 2019.

Ylen mukaan syyttäjä vaati päällikön esimiehelle tuomiota työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli Ylen mukaan työpaikkakiusaamiseksi kuvaillusta toiminnasta, joka kohdistui esimiehen alaisena toimineeseen päällikköön.

Asiaa oli tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa kesäkuussa, mutta osapuolet pääsivät sopimukseen asiassa hieman ennen käräjille menoa, Yle kertoo.

Ylen artikkeli perustuu poliisin esitutkintapöytäkirjaan. Osapuolet eivät kommentoineet tapausta Ylelle.

Poliisi aloitti esitutkinnan Husin hankintasotkusta

STT kertoi kesäkuussa, että poliisi on aloittanut esitutkinnan Husin vuosia jatkuneesta hankintasotkusta. Poliisi on tutkinut asiaa epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisena. Helsingin poliisin rikosylikomisario Lauri Huittinen sanoi STT:lle kesäkuussa, että ketään yksittäistä henkilöä ei vielä tässä vaiheessa epäillä.

Ylen tietojen mukaan laajempi hankintoja koskeva tutkinta sai alkunsa työpaikkakiusaamiseen liittyvästä tutkinnasta, josta Yle uutisoi tänään.

Hus ole edelleenkään päässyt eroon säännöstenvastaisista hankinnoistaan, STT kertoi kesäkuussa. Tuoreen raportin mukaan Husissa on vuosina 2019–2021 tunnistettu yhteensä noin 300 säännöstenvastaista hankintaa. Tuoreimmat sopimuksettomat tai kilpailuttamattomat ostot on löydetty tänä vuonna, eikä kaikkia ole raportin mukaan vieläkään tunnistettu.

Sisäisen tarkastuksen toukokuun päätteeksi valmistuneen raportin mukaan selvitystyön keskeneräisyyden takia on haastavaa arvioida tarkkaan, milloin säännöstenvastaisista hankinnoista päästään eroon. Husin mukaan säännöstenvastaisuus pitää sisällään sekä hankintalain että Husin omien ohjeistuksien rikkomisen. Hankintalaki vaatii, että tietyn arvoiset ostot on kilpailutettava.

Reaktiona tilanteeseen Hus on perustanut hankintojensa ohjaamista ja valvomista varten määräaikaisen johtajaviran. Husin hallitus päätti puolitoista vuotta kestävän viran perustamisesta kokouksessaan toukokuun alkupuolella. Uuden johtajan toimikausi jatkuu vuoden 2022 loppuun.

Husin hankintoihin liittyvät puutteet nousivat julkisuuteen kesällä 2019, kun STT uutisoi asiaan liittyvistä epäilyksistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE