17.11.2016 07:31 ・ Päivitetty: 17.11.2016 07:31
Yle: Länsimetron uuden toimitusjohtajan taustalla merkittävät tappiot VR:llä
Länsimetron uusi toimitusjohtaja Ville Saksi jätti taakseen merkittäviä tappioita toimitusjohtajakaudellaan VR Trackissä, kertoo Yle.
VR:n tytäryhtiö teki Saksin kaudella vuonna 2014 Ruotsissa kunnossapitosopimuksen, joka myös STT:n tietojen mukaan tuottaa isoja tappioita. Sopimuksesta ei päässyt irti kuin maksamalla.
Trackin Ruotsin-yhtiön tilinpäätöstiedoista ilmenee, että vuonna 2015 noin puolen miljoonan euron liikevoitto muuttui noin 2,5 miljoonaa euroa tappioiksi.
Saksi irtisanoutui VR Trackistä syyskuussa. Hän sanoi STT:lle tällä viikolla, ettei lähtöön liittynyt erimielisyyksiä tai epäselvyyksiä.
Länsimetro tiedotti Saksin valinnasta uudeksi toimitusjohtajaksi tällä viikolla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
15.11.2016 07:46
”Ei tätä farssia kukaan enää jaksa” – Guzenina Länsimetrosta: Kustannusten ylitys on käsittämätön
Politiikka
14.11.2016 18:01
Päättäjien käämit paloivat Länsimetron budjettisotkussa: ”On annettu ymmärtää, että kyse on pienistä viilauksista”
14.11.2016 12:47
Länsimetron maanantaipaukku: toimitusjohtajalle kenkää, kokonaiskustannusarvio nousee 1 186 miljoonaan euroon
Kotimaa
10.10.2016 10:22
Länsimetro-farssista taas uutta tietoa, aikataulut uusiksi — ”Testeissä havaittiin puutteita ja vikoja”