Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle: Mihin katosi ex-ministeri? – “Kerro meillekin, jos löydät”, Lapin perussuomalaiset parahtavat

Sipilän johtama uusi hallitus piti tiedotustilaisuuden valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa 29. toukokuuta 2015 Helsingissä. Hanna Mäntylä kuvassa kolmas oikealta.

Yle kertoo, että kaksi vuotta sosiaali- ja terveysministerinä toiminutta lappilaista kansanedustajaa Hanna Mäntylää (ps.) kaipaavat äänestäjien lisäksi Lapin perussuomalaiset, jotka nuolevat edelleen kuntavaalitappion aiheuttamia haavoja.

Elokuussa 2016 Mäntylä yllättäen ilmoitti luopuvansa ministerin salkusta perhesyiden vuoksi. Uudeksi ministeriksi valittiin Pirkko Mattila. Sen jälkeen Mäntylästä on Ylen mukaan vain vähän havaintoja.

Kuntavaaleissa häntä ei nähty Lapin perussuomalaisten teltoilla tai vaalitilaisuuksissa lainkaan.

Mäntylän asuinkunnan Tornion perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Visa Riskilä kertoo nähneensä Hanna Mäntylän viimeksi yli vuosi sitten.

– Kerro meillekin, jos löydät, Riskilä tuumaa puhelimeen Ylelle ja kertoo, että kuntavaaleissa olisi ollut käyttöä ex-ministerin tuelle.

Samaa sanoo perussuomalaisten Lapin piirin 1. varapuheenjohtaja ja Simon paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Terho Korpikoski.

Perussuomalaiset hävisivät monissa kunnissa jopa enemmän kuin valtakunnassa keskimäärin. Korpikosken mukaan kansanedustajan vetoapua olisi tarvittu kipeästi.

Lisää aiheesta

– Olisin odottanut, että hän olisi ollut aktiivisesti mukana. Mutta näin ei ihan käynyt, Korpikoski sanoo Ylelle.

Ei ole juuri näkynyt eikä kuulunut.

Ensi vuoden alussa Suomessa pidetään ensimmäiset maakuntavaalit, joissa puolueilla on paljon pelissä. Perussuomalaisilla olisi paljon käyttöä kansanedustajalle ja erityisesti entiselle sosiaali- ja terveysministerille, joko ehdokkaana tai vähintään vaalitilaisuuksien vetoapuna. Mäntylä ei kuitenkaan ole Ylen mukaan ilmaissut vaaleihin mitään kiinnostusta.

– En ole kuullut, että Hanna olisi lähdössä mihinkään mukaan. Kyllä on ollut niin hiljaista sen jälkeen kun ministerin pestistä luopui. Ei ole juuri näkynyt eikä kuulunut.

Korpikoski myös epäilee Ylelle, että Hanna Mäntylä on ehkä luopumassa ensi kesän puolukokouksessa puolueen 2. varapuheenjohtajan paikastaan.

Lapin kansanedustajat ovat ihmetelleet, että Mäntylä ei vastaa puhelimeen eikä sähköposteihin. Eduskunnan täysistunnoista hän on ollut poissa vuoden 2016 syyskuun jälkeen joko sairauden tai muun syyn vuoksi 37 kertaa. Mäntylä ei ole pitänyt yhtään puheenvuoroa eduskunnassa ministeriytensä jälkeen.

Kansanedustaja Mäntylä ei ole vastannut Ylen soittopyyntöön eikä sähköpostiviestiin.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän tuore puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ei ota Ylellä kantaa Mäntylän passiivisuuteen omassa vaalipiirissään. Kankaaniemen käsitys on, että Mäntylä on hoitanut tehtävänsä eduskunnassa ja valiokunnissa, eikä ryhmässä ole ollut kritiikkiä Mäntylän tehtävien hoidosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE