Talous
8.11.2017 08:07 ・ Päivitetty: 8.11.2017 08:07
Yle: Myös Ruotsin prinsessa Victoria verokohun keskelle – häälahjaksi saatu luksuslentomatka ihmetyttää
Ruotsin kruununprinsessa Vicotrialla ja prinssi Daniel ovat joutuneet keskelle verokohua, kertoo Ylen uutiset. Pariskunnan häälahjaksi saama lentomatka on noussut esille Paratiisin paperit –tietovuodossa.
Ruotsalainen liikemies lennätti Victoriaa ja Danielilla yksityisellä lentokoneella arviolta sadan tuhannen euron edestä vuonna 2010.
Yksityislentokone oli puolestaan rekisteröity niin sanottuun ”postilaatikko yhtiöön” Bermundan veroparatiisiin, Yle kertoo viitaten Ruotsin televisio SVT:hen. Lentomatkan pariskunnalle lahjoitti ystäväpiirin tuttaviin kuuluva liikemies Bert Hult.
Kuningashuoneen mukaan prinsessa Victorialla ja prinssi Danielilla ei ollut minkäänlaista tietoa asiasta.
Ylen uutisesta selviää lisäksi, että myös kuningas Car Gustav ja kuningatar Silvia ovat matkustaneet Hultin yksityiskoneella jopa useampaan kertaan. Asiasta kertoo SVT:n tutkiva toimitus Uppdrag granskning.
Hult on hyvä yksityinen ystävä kuninkaalliselle perheelle.
Hovin tiedottaja kommentoi asiaa toteamalla olevan hyvä, että ihmisten taloudellisia toimia selvitetään. Asialla ei ole tiedottajan mukaan kuitenkaan mitään tekemistä hovin kanssa.
Lisää aiheesta
– Bertil Hult on hyvä yksityinen ystävä kuninkaalliselle perheelle, ja siksi ystävän tekemisiä ei ole ollut mitään syytä tutkia, tiedottaja Margaretha Torgren totesi Ylen mukaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
6.11.2017 18:16
Nordea nousi taas tikunnokkaan veroparatiisikohussa – oppositio kritisoi hallitusta hampaattomuudesta
Talous
6.11.2017 14:59
Yle: Valtion kehitysrahasto kierrätti 8 miljoonaa euroa veroparatiisin kautta
Politiikka
6.11.2017 10:08
Harakka odottaa Paratiisin papereiden aktivoivan valtiovarainministeriä – ”Toivottavasti hän vaatii toimenpiteitä myös itseltään”
Talous
5.11.2017 19:16
Yle: Uusi tietovuoto ”Paratiisin paperit” paljastaa päättäjien, viihdemaailman tähtien sekä jopa kuninkaallisten kytköksiä veroparatiiseihin