Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Yle: Myös Ruotsin prinsessa Victoria verokohun keskelle – häälahjaksi saatu luksuslentomatka ihmetyttää

Ruotsin kruununprinsessa Vicotrialla ja prinssi Daniel ovat joutuneet keskelle verokohua, kertoo Ylen uutiset. Pariskunnan häälahjaksi saama lentomatka on noussut esille Paratiisin paperit –tietovuodossa.

Ruotsalainen liikemies lennätti Victoriaa ja Danielilla yksityisellä lentokoneella arviolta sadan tuhannen euron edestä vuonna 2010.

Yksityislentokone oli puolestaan rekisteröity niin sanottuun ”postilaatikko yhtiöön” Bermundan veroparatiisiin, Yle kertoo viitaten Ruotsin televisio SVT:hen. Lentomatkan pariskunnalle lahjoitti ystäväpiirin tuttaviin kuuluva liikemies Bert Hult.

Kuningashuoneen mukaan prinsessa Victorialla ja prinssi Danielilla ei ollut minkäänlaista tietoa asiasta.

Ylen uutisesta selviää lisäksi, että myös kuningas Car Gustav ja kuningatar Silvia ovat matkustaneet Hultin yksityiskoneella jopa useampaan kertaan. Asiasta kertoo SVT:n tutkiva toimitus Uppdrag granskning.

Hult on hyvä yksityinen ystävä kuninkaalliselle perheelle.

Hovin tiedottaja kommentoi asiaa toteamalla olevan hyvä, että ihmisten taloudellisia toimia selvitetään. Asialla ei ole tiedottajan mukaan kuitenkaan mitään tekemistä hovin kanssa.

Lisää aiheesta

– Bertil Hult on hyvä yksityinen ystävä kuninkaalliselle perheelle, ja siksi ystävän tekemisiä ei ole ollut mitään syytä tutkia, tiedottaja Margaretha Torgren totesi Ylen mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE