Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yle: Oulun poliisi esittää kahta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäiltyä vangittavaksi huomenna – yksi vapautettu

Oulun poliisi esittää kahta lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista epäiltyä miestä vangittavaksi huomenna, kertoo Yle. Heitä epäillään Oulussa tutkittavista uusista rikoksista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi kertoi perjantaina tutkivansa neljää uutta lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta Oulussa. Epäiltyjen rikosten uhreina on alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikoksista epäillään neljää ulkomaalaistaustaista miestä, joista kaksi on noin 20-vuotiaita ja kaksi alle 18-vuotiaita.

Epäillyistä poliisi otti kiinni kolme, mutta Ylen mukaan yksi heistä on nyt vapautettu. Poliisin mukaan hänen vangitsemisensa ei ole tarpeellista, mutta tutkinta hänen osaltaan jatkuu, Yle kertoo.

Neljättä epäiltyä poliisi ei ole katsonut tarpeelliseksi ottaa kiinni, kertoi Ilta-Sanomat viikonloppuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE