Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yle Puhe hiljenee – taustalla mediankäytön muutos

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yleisradio kertoi tiistaina lopettavansa Yle Puhe -radiokanavan. Kanava hiljenee kevääseen 2024 mennessä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ylen mukaan lopetuspäätöksen taustalla on ihmisten mediankäytön muutos. Radio- ja tv-kanavien sijasta mediaa kulutetaan entistä enemmän verkossa.

Yle Puhe on ollut pienin Ylen suomenkielisistä valtakunnallisista radiokanavista muutaman prosentin viikkotavoittavuudella. Lakkautettavan kanavan jakelukuluja siirretään sisältöihin.

-  Panostus huoltovarmuustehtäviin, kiristyvä taloustilanne ja inflaatio vaikuttavat Ylen talouteen. Jakelukustannusten tehostaminen nykyisessä tilanteessa on vastuullista verorahojen käyttöä, Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sanoo tiedotteessa.

Asiasta päätti Yleisradion hallintoneuvosto. Yle-lain mukaan neuvosto päättää toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista koskevista asioista.

Lakkautuksen jälkeen toiminnassa säilyy viisi valtakunnallista Ylen radiokanavaa. Yle Puheella kuultuja sisältöjä, kuten urheilua, kuuluu jatkossa Yle Areenasta ja muilta kanavilta kuten Yle Radio Suomesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE