Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle-selkkaus: “Tämä on vellonut, eikä meillä ole tarve jatkaa pitkään”

Puolustusvoimissa ei suunnitella välittömiä toimenpiteitä siihen, että Yle ei aio oikaista kaksoiskansalaisuutta koskevaa uutisointiaan. Näin sanoo Puolustusvoimien viestintäjohtaja, kommodori Jan Engström.

Engström sanoo, että Ylen alkuperäisessä uutisessa on lähinnä terminologisia virheitä, mikä voi johtua hänen mukaansa siitä, ettei ole ymmärretty, miten Puolustusvoimien organisaatio toimii.

– Jos sanotaan, kuten ensimmäisessä uutisessa, että “Puolustusvoimat ohjeistaa”, niin silloin kyseessä on virallinen pääesikunnan ohje. Se uutisessa ei ollut oikein.

Engströmin mukaan ensimmäisessä uutisessa annettiin kuva, että kaksoiskansalaisuus olisi este työn saamiselle Puolustusvoimissa.

– Ylen tieto perustuu yksittäistapaukseen, eikä kyseessä ole koko organisaation läpäisevä asia.

Oikaistavaa ei ole.

Yle kertoi, että ei aio oikaista kaksoiskansalaisuutta koskevaa uutisointiaan, sillä sen mukaan oikaistavaa ei ole. Vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan uutiset perustuvat luotettaviin ja toisistaan riippumattomiin lähteisiin ja myöhempi uutisointi aiheesta vahvistaa lähteiden antamat tiedot.

Lisää aiheesta

– Olemme luvanneet lähdesuojan, minkä vuoksi emme yksilöi lähteitä, Jääskeläinen sanoi.

Puolustusvoimat vaati keskiviikkona Yleä oikaisemaan uutisointia, jonka mukaan Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia ei ole otettu viime aikoina töihin Puolustusvoimiin. Oikaisupyynnössään Puolustusvoimat sanoi, että Yle on vahingoittanut sen mainetta ja sen mukaan uutisointi oli virheellistä ja harhaanjohtavaa.

Engström sanoo, että Puolustusvoimat ilmoittaa kantansa mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin alkuviikosta.

– Katsomme vastauksen läpi ja mietimme, ryhdymmekö jatkotoimenpiteisiin vai oliko tämä tässä.

– Tämä on nyt vellonut, eikä meillä ole tarvetta jatkaa Ylen kanssa pitkään.

STT–JECATERINA MANTSINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE