Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle: Sipilän isoisän perustamalle yritykselle tilaus Terrafamesta — pääministeri työskenteli itsekin firmassa 15-vuotiaana

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yhteyksistä Talvivaaraan putoilee yhä uusi tietoja.

Yle kertoo tänään, että pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistama yritys on saanut noin puolen miljoonan euron tilauksen Terrafamesta. Yritys on Sipilän isoisän perustama. Onpa Sipilä työskennellytkin yhtiössä ollessaan 15-vuotias.

Ylen mukaan Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa osuuden kajaanilaisesta metalliyhtiöstä Katera Steelistä.

Eilen Sipilän Talvivaara-yhteyksistä kirjoitti Kansan Uutiset. Lehden mukaan Katera Steel sai tilauksen Terrafamelta purkumalmiin liittyvistä kuljettimista.

Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen sanoo Ylelle, että yli puolen miljoonan euron hankinnat ovat heille isoja hankintoja, mutta tämä on pieni. Eli alle puoli miljoonaa.

Kansan Uutisten mukaan Fortel Invest siirtyi vuonna 2014 Sipilän aikuisten lasten omistukseen, ja sen omistusosuus Katera Steelistä on edelleen viisi prosenttia.

– Sen jälkeen minulla ei tietenkään ole mitään tietoa Katera Steel Oy:n liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista, Sipilä kommentoi sähköpostitse avustajansa välityksellä Kansan Uutisille torstaina.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE