Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yle: Suomalainen löysi vieraan planeetan, jolla voi olla elämää

Proxima b:n mahdollinen elinkelpoisuus selviää vuosikymmenen kuluessa. Taiteilijan näkemys Proxima Centauria kiertävästä planeetasta.

Avaruustutkimusjärjestö European Southern Observatory eli ESO on vahvistanut tiedon Aurinkokuntaa lähinnä sijaitsevaa tähteä kiertävästä planeetasta, kertoo Yle.

Planeetta kiertää Proxima Centauri -tähteä niin sanotulla elämänvyöhykkeellä. Se merkitsee, että planeetalla voi esiintyä vettä nestemuodossa. Tätä pidetään yleisesti elämän edellytyksenä, ainakin sellaisessa muodossa kuin me sen tunnemme..

Ensimmäisiä merkkejä planeetasta näki suomalainen tutkija Mikko Tuomi.

Englantilaisessa Hertfordshiren yliopistossa työskentelevä Tuomi ryhtyi Ylen mukaan vuosikymmenen alussa käymään lävitse Proxima Centaurista aiemmin tehtyjä havaintoja. Hän huomasi niissä viitteitä planeetasta.

Havainnot eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi selviä, jotta tieto olisi haluttu julkistaa. Tämän takia ESO käynnisti havaintokampanjan, jonka tulokset julkistettiin tänään, Yle kertoo. Pale Red Dot -nimen saanut kampanja onnistui varmentamaan planeetan olemassaolon täysin Tuomen ennustamalla tavalla.

Naapuritähteämme kiertää aavistuksen maapalloa massivisempi kiviplaneetta, joka on saanut nimen Proxima b.

Löytö tuo aurinkokunnan ulkopuolisen elämän etsimisen melkein käden ulottuville, Yle kertoo,.

Proxima Centauri sijaitsee vain runsaan 4,2 valovuoden päässä meistä, kun aiemmat eksoplaneetat on löydetty kymmeniä tai satoja kertoja kauempaa  Tähän mennessä on löydetty noin 3 500 eksoplaneettaa.

Vaikka Proxima b:n pintalämpötila mahdollistaakin veden esiintymisen planeetan pinnalla, ei elämän löytyminen ole lainkaan selviö. Proxima Centauri on ns. punainen kääpiötähti, jonka kuumuus ei ole oman Aurinkomme luokkaa.

Nyt havaittu planeetta kiertää hyvin lähellä tähteään. Esimerkiksi säteily voi olla niin voimakasta, ettei elämä ole mahdollista.

Tietoa elinkelpoisuudesta joudutaan vielä kuitenkin odottamaan. Tuomen arvio on, että saatamme tietää asiasta enemmän noin kymmenen vuoden kuluessa.

Elämän etsimiselle on nyt kuitenkin saatu uusi kiinnostava kohde.

– Tämän löydön myötä Proxima Centauri on ehdottomasti kiinnostavin lähitähti, Tuomi toteaa Ylen haastattelussa.

http://yle.fi/uutiset/lahitahtea_kiertavasta_planeetasta_saatiin_varmistus__suomalaistutkija_havaitsi_ensimmaisena/9117169

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE