Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Yle Teemalla palkitun ohjaajan ankara elokuva: Jumalan selän takana tapahtuu pahoja

Romanian vasta muotoutumassa oleva elokuvakulttuuri kaipaa epäilemättä Cristian Mungiun kaltaisia vakavia teemoja tinkimättömästi pohdiskelevia taiteilijoita raivaamaan tietä tulevillekin sukupolville.

Onneksi hänen taustallaan on jo nyt tukku lahjakkaita elokuvantekijöitä Corneliu Porumboiusta Christian Nemescuun ja Cristi Puiuun, jonka viimeisimmässä elokuvassa Aurora (2010) ohjaaja itse esittää pääosaa Mikko Niskasen ja Kahdeksan surmanluotia (1972) mieleen tuovalla tavalla.

Kultaisen palmun aborttielokuvastaan 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007) Cannesin filmijuhlilla voittanutta Mungiuta voi silti kutsua maan nousussa olevan nykyelokuvan johtotähdeksi, joka näyttää ottaneen tehtäväkseen tukea myös muita elokuvantekijöitä.

Palkintosateesta päästyään Mungiu ei nimittäin kiirehtinyt rahastamaan henkilökohtaisella suosiollaan tai vastaamaan eurooppalaisen art house -elokuvan snobahtavan yleisön vaativaan huutoon. Ennen Cannesissa viime keväänä esiteltyä uutuuttaan hän ehti olla mukana vain kommunistisen hallinnon perintöä jälleen purkavassa, kaupunkilegendoihin pohjautuvassa kokoomaelokuvassa Tarinoita kulta-ajasta (2009), jolla on neljä muutakin romanialaista ohjaajaa.

Kaksi naista

Viiden vuoden odotuksen päätteeksi ilmestynyt Yli vuorten (2012) perustuu BBC:llä työskennelleen Tatiana Niculescu Bran´in kahteen ei-sepitteiseen romaaniin, joitten taustalla on merkillinen tositapaus nuoren naisen vaiheista maaseudun syrjäisessä ortodoksiluostarissa, missä tämä oli joutunut manaamisen kohteeksi. Mungiuta kiinnostavat synkäksi käyvässä tarinassa uskon ja rakkauden epätäydellisiksi osoittautuvat ilmentymismuodot, jotka ajavat ehdottomiin totuuksiin tarrrautuneita ihmisiä kohti umpikujaa. Yksilö on jälleen vaarassa tallautua systeemin rattaisiin.

Kahden orpokodissa kasvaneen lapsuudenystävän tiet ovat vieneet erilleen aikuistumisen jälkeen. Heistä ensimmäinen on ryhtynyt kristityksi nunnaksi ja toinen muuttanut ulkomaille maallisemman työn perässä. Jälkimmäisen palattua kotimaahan edellistä tapaamaan hän haluaa suostutella tämän jättämään uskonnollisen yhteisön ja lähtemään mukaansa Saksaan. Entisten läheisten ennen niin kiinteä suhde ei kuitenkaan ala elpyä vanhan ystävän toivomalla tavalla, sillä ankarien sääntöjen puitteissa elävä nunna vannoo uuden elämänsä ja Kristuksen nimeen.

Ohjaajan visuaalisessa ilmaisussa kamera jähmettyy tarkkailemaan epämukavien tilanteiden joustamattomuutta välistä pitkiksikin toveiksi aivan kuten hänen edellisessä elokuvassaankin. Jo varhain hän paljastaa luostariin saapuneen epäluuloisen tulokkaan välittämisen olevan laadultaan toveruutta suurempaa, eroottisen kosketuksen kaipuun vain vaivoin kätkevää intohimoista rakkautta, jota samaa sukupuolta olevien henkilöjen välillä ei saisi kirkon sisällä olla. Tunteiden kohdekin työntää ajatusta mielestään antamatta tarjotulle hellyydelle sijaa.

Mitä selvemmin vieras ripustautuu kumppaniinsa suostumatta kuuntelemaan kenenkään suostuttelua, kieltoja tai järkipuhetta jatkaa elämäänsä muualla, sitä useammin ihmiset hänen ympärillään koettavat käsittää ja ratkaista asiaa uskonsa voimalla.

Kukaan ei halua pahaa

Elokuvan karmiva totuudellisuus ei kumpua vain tositarinasta vaan viitteellisemminkin sinänsä hyvää tarkoittavien ihmisten kohtalokkaista virheistä, kun heidän sokeutensa omille vioilleen johtaa lumivyöryilmiön kaltaiseen tapahtumaketjuun, jota tuijottaa miltei yhtä mykistyneenä kuin Lars von Trierin vastaavaa naismarttyyri- ja kollektiivisen syyllisyyden kuvausta Dogville (2003). Pitkälti samalla tavalla ulkopuolisen on taas helppo kertoa, miten lopun olisi voinut välttää, mutta osalliset eivät edes ymmärrä rooliaan. Jumala sallii pahan puutarhassaan.

Tanskalaisprovokaattorin madonluvussa aidon humanismin häilyvyys johtaa vain koston katkeamattomaan kierteeseen, mutta romanialaiselokuvan airut pysähtyy lopuksi poliisien arkiseen rupatteluun kuin mitään kovin erikoista ei olisi koskaan sattunutkaan. Moraaliset päätelmät Cristian Mungiu jättää näin viisaasti yleisölle, jolla on tekemistä raskaan elokuvan kahden ja puolen tunnin kestossa.

Yle Teema ke 18.1. klo 21:45. Kirjoitus on ilmestynyt aiemmin Demokraatissa 2013.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE