Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle: Työnantajajärjestö vihjaa irtoavansa kikystä – “Tilanne on selkeästi muuttunut”

Valtiovarainministeriön mukaan korkeakouluille tuleva hyöty kilpailukykysopimuksessa sovituista työnantajamaksujen alennuksista otettaisiinkin pois leikkaamalla.

Tämä on yllättänyt erilaiset koulutuksen järjestäjät ja ne ovat vaatineet hallitukselta lupausten pitämistä.

Yle uutiset kysyi korkeakouluja ja yksityisiä oppilaitoksia edustavalta Sivistystyönantajien toimitusjohtajalta Teemu Hassiselta, voiko Sivistystyönantajat vielä irrota kiky-sopimuksesta loppumetreillä.

Hassinen ei asiaa tyrmännyt.

– Se on pohdinnan paikka. Tilanne on silloin selkeästi muuttunut. Odotettiin, että saadaan kikyn kautta helpotus yliopistojen tilanteeseen, hän vastasi Yle uutisille.

Sivistystyönantajat on Suomen opetus- ja korkeakoulualaa edustava työnantajajärjestö. Sillä on jäseninään yli 300 itsenäistä koulutuksen järjestäjää perusopetuksesta korkeakouluihin.

Kyseessä on Elinkeinoelämän keskusliiton kuudenneksi suurin jäsen, jonka jäsenten palveluksessa on yli 50 000 työntekijää.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE