Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yle: Ulkoministeriö kutsuu Turkin suurlähettilään keskustelemaan suomalaistoimittajan tuomiosta

Suomalainen toimittaja Ayla Albayrak Turkisssa vuonna 2012. Suomen ja Turkin kansalainen Ayla Albayrak on saanut poissaolevana vankeustuomion uutisoinnistaan Turkissa. Hän on työskennellyt Wall Street Journalille. Albayrak sai kahden vuoden ja yhden kuukauden tuomionsa Wall Street Journal -lehdessä elokuussa 2015 julkaistusta jutusta, joka käsitteli elämää ja taisteluita Kaakkois-Turkin kurdialueella Silopissa. Turkin hallituksen mukaan jutussa syyllistyttiin terroristipropagandan levittämiseen ja kielletyn kurdijärjestön tukemiseen.

Suomen ulkoministeriö kutsuu Turkin suurlähettilään keskusteluun suomalaistoimittaja Ayla Albayrakin vankeustuomion takia, kertoo Yle.

Presidentin kansliasta kerrotaan, että presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini (sin.) ovat sopineet asiasta. Lisäksi presidentti Niinistö lähettää kirjeen Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille.

Albayrak tuomittiin Turkissa tiistaina vankeuteen poissaolevana. Hän on sekä Suomen että Turkin kansalainen.
Albayrak sai kahden vuoden ja yhden kuukauden tuomionsa Wall Street Journal -lehdessä elokuussa 2015 julkaistusta jutusta. Lehden mukaan New Yorkissa parhaillaan oleskeleva Albayrak aikoo valittaa tuomiostaan.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE