Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle: Uuden Ajan kohtalo varmistui, lehden tarina päättyy kesäkuussa

Porissa ilmestyvän sanomalehti Uuden Ajan lopettaminen on varmistunut, Yle kertoo. Lehteä julkaisevan Ajan Sana Oy:n hallitus teki lopettamispäätöksen taloudellisten syiden takia.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n paikallisjärjestöt eivät halua enää tukea kannattamatonta äänenkannattajaansa. Puolue on tukenut Ylen mukaan lehteä vuodessa 50 000 eurolla ja paikallisjärjestöt 20 000–30 000 eurolla.

Ajan Sanan hallituksen puheenjohtaja Timo Koivisto kertoo Ylelle, että Uudesta Ajasta irtisanotaan kaikki työntekijät eli viisi ihmistä. Lehti lakkautetaan kesäkuun lopussa. Jos tilaajan tilaus on jatkumassa tämän ajan yli, hän saa rahansa takaisin.

Uusi Aika on ilmestynyt vuodesta 1906, ensin Sosialidemokraatti-nimellä ja vuodesta 1919 nykyisellä nimellään.

Porissa ilmestyi vielä viime vuosikymmenellä kolme poliittista lehteä, Uuden Ajan lisäksi vasemmistoliiton Satakunnan Työ ja keskustan Lalli. Kaikki ovat nyt lopettaneet.

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten työväenlehtiä ilmestyi lähes kaikissa maakunnissa. Uuden Ajan levikki oli 1980-luvulla yli 17 000. Tällä hetkellä levikki on noin 2 500.

– Ei tämä lopetus hääviltä tunnu, mutta ei punapääomaa sovi tuhlata tällaiseen, Koivisto perustelee Ylellä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE