Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yle: Uusi käänne Viron presidentinvaaleissa: Demarit Marina Kaljurandin taakse

Viron sosialidemokraattinen puolue SDE luopui omasta ehdokkaasta ja asettui tukemaan riippumatonta kansansuosikkia Marina Kaljurandaa. Valitsijamiehillä on kuitenkin äänestyksessä vapaat kädet.

Viron sosialidemokraattinen puolue SDE ei aseta omaa ehdokasta lauantain valitsijamieskokoukseen, jossa äänestetään maan uudesta presidentistä. Puolueen tuen saa riippumattomana ehdokkaana virkaa tavoitteleva Marina Kaljurand, kertoo Yleisradio.

Parlamentissa, jossa presidentin valinta ei onnistunut, sosialidemokraateilla oli oma ehdokas, parlamentin puhemies Eiki Nestor. Valitsijamieskokouksessa äänestykseen osallistuu kansanedustajien lisäksi maakuntien edustajia.

Puoluejohtaja Jevgeni Ossinovskin SDE päätti muuttaa vaaliasetelmia, jotta presidentin valinta onnistuisi  lauantaina. Ellei niin käy, valinta venyy edelleen ja voi palata parlamentin päätettäväksi.

Vaikka Nestor olisi ollut paras, myös Kaljurand on hyvä ehdokas, jolla on paljon tukea sosialidemokraattien valitsijamieskunnassa, Ossinovski sanoi Viron yleisradioyhtiön ERR:n haastattelussa maanantai-iltana.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE