Metsien suojelu ja luontokato ovat muun muassa raakkutuhojen myötä olleet viime vuosina paljon esillä. Päivä Suomussalmella pidetyn festivaalin päättymisen jälkeen teema näyttäytyy yhä ajankohtaisempana:

Suomussalmellakin Metsähallitus on jo aiemmin tehnyt hakkuuilmoituksia muun muassa Kaupinlammen luonnonmetsäalueelle.

METSÄUUTISISSA käytettyjen kaltaisia kiertoilmauksia, kuten ”tarkoituksenmukaisuusharkinta” ja “maankäytöllinen ristiriita”, kuullaan myös Pakko sanoa! -festivaalin aloittaneessa Teatteri Terran Starman-esityksessä.

Teksti on sama kuin Martti Suosalon huikean suosion saavuttaneessa, samannimisessä monologiesityksessä.

Terra on kuuden nuoren vuonna 2025 perustama yhteisö, jonka jäsenillä on taustaa Lahden kansanopiston teatterilinjalla. Osa opiskelee nyt ensimmäistä vuotta Teatterikorkeakoulussa, osa Tampereen yliopistossa Teatteritaiteen tutkintoa.

Esityksessä soittaa myös kolme muusikkoa.

Satiirinen esitys käsittelee terävästi luontokadon problematiikkaa sekä siihen hurskastelevia ja mukavuudenhaluisia ratkaisuja rakentelevia aikalaisiamme. Miltäpä muulta kuin juuri lyhytnäköistä etuaan ajavilta tahoilta suojelemaan on biodiversiteettistrategioita rakennettu!

Esityksessä Galaktisen Keskustoimiston virkamiehet ovat huomanneet luonnonsuojelun lisäävän suosiotaan Maassa, eikä se sovi Keskustoimiston suunnitelmiin. Paikalle lähetetään Starman laittamaan asiat kuntoon.

Kuulemme vuoronperään Metsätalousmiestä, Aktivistia, kahta Varpusta sekä Biologia. Kapellimestarina eriääniselle konsertille toimiva Starman (Aino Suosalo) muovaa myyntimiehen notkeudella muiden mielipiteet tukemaan omaa missiotaan.

Teksti on mainio, se ei saarnaa vaan tarjoaa oivalluksia. Nuoret näyttelijät sukeltavat hahmoihinsa pieteetillä, tekstin erilaisia sävyjä monipuolisesti tulkiten.

Metsähallituksen mies (Severi Niskanen) keskustelee metsän viimeisen kuukkelin kanssa ja haluaa tämän katsovan parvensa sukupuuttoa hieman isommassa kuvassa.

AINO SUOSALO kertoo, että Starman on Teatteri Terran ensimmäinen esitettäväksi valmistettu tuotanto.

– Halusimme tehdä omaäänisen esityksen. Isäni Martti Suosalo oli valmistanut Starmanin ensi-illan Teatteri Sirkus Suosalon telttaan 2024. Tutustuin silloin näytelmän kirjoittaja, biologi Juha Kauppiseen, ja hän innostui heti ajatuksesta, että esitystä vietäisiin eri paikkoihin.

– Teimme hänen kanssaan hyvän sopimuksen muun muassa tekijänoikeuksista. Hänen ansiotaan oli, että saatoimme ryhtyä esittämään tätä, sillä eihän meidän versiomme tietenkään ole lipunmyynnillisesti yhtä tuottavaa kuin iskän jutut.

Tekstin rakenne mahdollisti monologin jakamisen ryhmän näyttelijöille, ja he saattoivat harjoitella omat osansa itsekseen. Esityksen kokoon laittamiseen ja yhteisiin harjoituksiin ei mennyt sen jälkeen kuin pari viikkoa. Nuoret ohjasivat toinen toisiaan.

– Päätimme tehdä tätä köyhän teatterin periaatteella: mahdollisimman vähän rekvisiittaa, jotta voimme viedä esityksen tilaan kuin tilaan. Ja heti vain kiertueelle! Emmehän me täysin tuntemattomana teatterina olisi saaneet tarpeeksi yleisöä kahdeksalle esitykselle Helsingissä. Nyt se nähtiin eri kaupungeissa, ja katsojia tuli tarpeeksi.

Ruohonjuuritason tietotoimisto on siis toiminut.

Terran Starmanissa on näyttelijöiden lisäksi lavalla koko ajan kolmimiehinen orkesteri, jonka jazz-sävyiset soinnut hivelevät korvaa, kommentoivat, toimivat luonnon ääninä ja joskus keskustelevat näyttelijöiden kanssa.

Kitaristi Emil Kauppinen kertoo, että osa musiikista on tehty etukäteen, mutta pääosin soittajat improvisoivat, hengittävät esityksen tahtiin.

– Tämä on meille luonnollinen tapa soittaa. On kiva, että myös näyttelijät pitävät siitä.

Luontokato ja ilmastonmuutos ovat terralaisten sukupolvelle jokapäiväisiä ja mietityttäviä kysymyksiä.

-Ekokatastrofi ei ole enää mielipidekysymys vaan fakta. Kyse on jatkuvasta työstä, jota meidän nuorina taiteilijoina täytyy tehdä. Että miten yhteiskunnallista taidetta voi tehdä niin, että se ei aiheuta vastareaktiota, että dialogia syntyy. Ei opettamalla, vaan vetoamalla erilaisiin tunteisiin ja asioihin. Kunhan syntyisi ajatuksia ja keskustelua, painottaa Aino Suosalo.

Emil Kauppinen pitää teatteria hyvänä tapana vaikuttaa.

– Pelkästään musiikilla luotavat tunnetilat ovat usein epäselviä, eikä musiikilla voi samalla tavalla ilmaista jotain konkreettista kuin teatterilla. Siksikin on upeaa olla tässä mukana.

Sekä Martti Suosalo yksin että Teatteri Terra ovat kiertäneet esityksen kanssa eri puolilla Suomea. Terralaiset haluavat esittää Starmania jatkossakin aina kun mahdollista.

Bussissa paluumatkalla Helsinkiin Aino Suosalo kertoo, että festivaalista on jäänyt mahtava olo.

– Tuntuu, että jokin on syvästi muuttunut. Festarilla ehti syntyä viikonlopun aikana yhteisö. Tunnisti ihmisiä, joiden kanssa saattoi jakaa taidekokemuksia. Todella inspiroitunut ja rauhoittunut olo. Nimenomaan metsä-aiheen ympärillä oleminen ja Hossan luonto-taide-elämys laittoi todella olemaan siinä hetkessä ja hiveli kaikkia aisteja. Ihan kuin olisi ollut hyvässä, syvässä unessa koko viikonlopun ajan.

Emil Kauppinen komppaa:

– Vaikka en itse ole teatterimaailmassa kovin sisällä, tällaiset paikat ovat niitä, joissa on kiva esittää, soittaa ja nähdä esityksiä. Ei Helsingissä arjen keskellä pysty samalla tavalla vastaanottamaan.

Aino Suosalo on tähtienvälinen soturi, joka tunkeutuu esitykseen selittämään, kuinka luonnonsuojelijoiden ja luonnosta huolestuneiden puheisiin pitää suhtautua.

TERRAN ESITYKSEN jälkeen festivaaliklubilla tivattiin muun muassa Turun kaupunginteatterin johtaja Mikko Koukilta instituutioiden ekologisista ratkaisuista.

Suomen teatterit ry julkaisi 2023 kaikille teattereille ja esittävän taiteen toimijoille suunnatun oppaan, Teatterin vihreän kirjan. Kouki kertoi, että Turussa työ aloitettiin heti teatteritalon peruskorjauksen jälkeen vuonna 2017.

– Siitä lähtien on mietitty jo suunnitteluvaiheessa lavastuksen valmistusmateriaaleja ja kierrätettävyyttä. Muun muassa lavasteiden runkojen modulaarisuus on ollut osa lavastevalmistuksen suunnitelmia jo pidempään. Ja vähennämme loppujätettä kierrätettävillä materiaaleilla.

Kouki mainitsee myös teatterin ympäristöohjelman ja tulospalkkiojärjestelmän, jossa oli pitkään yhtenä kriteerinä kierrätysaste.

– Se vei konkreettisesti kierrätyksen läpi henkilöstön ja osastojen.

Turun kaupunginteatteri myös ostaa sähkö- ja lämpöenergiansa 100-prosenttisesti uusiutuvista lähteistä, ja teatteritalon sisälämpötilaa on laskettu. Ekologinen ajattelu näkyy myös ohjelmistossa.

Turun kaupunginteatteri on pitkään tehnyt yhteistyötä ympäristötietoisen taide- ja tiedekollektiivi Fern Orchestran kanssa. Lipputuloja on käytetty muun muassa merien suojeluun.

Reijo Kela on muuttunut metsän poroksi, joka rohkaistuu haistelemaan ihmistä.

FESTARITEEMAN TOINEN vahva kantaja oli lauantainen retki- ja esityskokonaisuus Hossan kansallispuistossa.

Kolmen kilometrin taidevaelluksen ohjasi ja johti kajaanilaisen Vaara-kollektiivin Eino Saari. Viimeisen jääkauden muovaama, yli 10 000 vuotta vanha satumainen harju- ja suomaisema tarjosi näyttämön reitin varrelle ripotellulle seitsemälle pop up -esitykselle.

Retken aloitti äänitaiteilijoiden Juha Valkeapään ja Juhani Liimataisen Puukonsertti. Luontopolun varressa muun muassa näyttelijä Taisto Oksanen ilmestyi metsästä kertomaan Aulikki Oksasen sanoin, kuinka mäntyjen kaataminen raastaa mieltä.

Tanssitaiteilija Reijo Kela juoksenteli porona kello kilisten harjumaisemassa ja soutuveneessä istuva näyttelijä Mitra Matouf lauloi sydäntäsärkevästi azerin- ja suomenkielisiä lauluja soittiminaan ikuisenkaltaisia ääniä tuottavat kristallit.

Retki perustui festivaalin taiteellisen johtajan Annukka Ruuskasen alkuperäisideaan. Taiteilijoilta oli tilattu pienoisteokset, aiheesta, josta heidän oli ”pakko sanoa” jotain metsäympäristössä juuri nyt.

Kaksi peräkkäistä retkeä myytiin loppuun ennen festivaalia, kolmas saatiin järjestetyksi pikapikaa suuren kysynnän vuoksi.

Työväen Näyttämöiden liiton järjestämä Pakko sanoa! on lähtökohdiltaan paikkaan sidottu. Ilman Suomussalmea ja sen aktiiveja ei olisi tätä festivaalia, jonka ohjelmistossa kohtaavat harrastajat ja teatteriopiskelijat monologeillaan sekä vierailevat ammattilaiset.

Harvenevan asutuksen Suomussalmella, lähes 700 kilometrin päässä Helsingistä ei puhuta tuhansien festivaaliyleisöistä. Käytännön realiteetit sanelevat toiminnalle kehykset.

Paikallinen Retikka on ainoa varsinainen teatteritila, ja sinne mahtuu parisataa katsojaa. Järjestäjät ovat tyytyväisiä yli 1200 katsojamäärään, joka on viime vuosina pysynyt melko samansuuruisena.

Tyytyväisyyttä lisää se, että katsojia tulee sekä paikan päältä että muualta Suomesta.