Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Yleisradiosta on esitetty huomattavasti arvostelua” – PS-ryhmä vaatii 50 miljoonaa rahoista pois

Yleisradion linkkitorni Länsi-Pasilassa.

Perussuomalainen eduskuntaryhmä on tehnyt talousarvioaloitteen sekä lakialoitteen Yleisradion rahoituksen vähentämisestä 50 miljoonalla eurolla.

Ylen rahoituksen tasosta säädetään valtion televisio- ja radiorahastolaissa. Perussuomalaisten aloitteessa ehdotetaan, että valtion televisio- ja radiorahastolle suoritettavan rahoituksen määräraha olisi noin 458 miljoonaa euroa nykyisen noin 508 miljoonan euron sijaan.

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen ensimmäisinä allekirjoittamisessa aloitteissa todetaan muun muassa, että “Yleisradiosta on esitetty huomattavasti arvostelua”. Epäkohtana on aloitteen mukaan pidetty etupäässä Yle-veroa.

“Arvostelu on kohdistunut myös siihen, ettei Yle ole poliittisesti sitoutumaton”, aloitteessa katsotaan.

“Tämä ilmenee mm. poliittisesti valitusta hallintoneuvostosta. Hallintoneuvoston jäsenet valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä. Tästäkin syystä myös Yleisradion ohjelmistoa on pidetty epätyydyttävänä”, teksti jatkuu.

Aloitteen mukaan Yleisradion asema tiedonvälittäjänä on muuttunut ja sosiaalinen media on varsinkin nuorten käytössä.

“Myös kaupallinen media on laajentunut merkittävästi. Yleisradiota ylläpidetään verorahoilla ja sitä koskevaa sääntelyä selittävät merkittävällä tavalla myös taloudelliset taustatekijät. Ylen tulee tehostaa ja uudelleenorganisoida kuten muidenkin.”

Perussuomalaiset on ennenkin vaatinut Yle-rahoihin leikkausta.

Yleisradion toiminta rahoitetaan Yle-verolla.

Niin talousarvioaloitteen kuin lakialoitteenkin on allekirjoittanut koko perussuomalainen eduskuntaryhmä.

Tarkennus kello 12.30: Yle-veron nettotuotto viime vuonna oli 461,8 miljoonaa euroa. Lue linkistä lisää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE