Politiikka

Ylen jättänyt Jääskeläinen kertoo nyt, kuka painosti ja ketä ja voiko PS vallata median

Nora Vilva
Nora Vilva

Yleisradion vastaavan päätoimittajan tehtävät jättänyt Atte Jääskeläinen kiistää, että hänen eroonsa johtaneisiin tapahtumiin olisi liittynyt poliittista painostusta. Jääskeläinen lähti Ylestä pitkittyneen mediakohun jälkeen, hän perusteli eroaan työrauhan säilyttämisellä.

Kohun taustalla oli pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Ylen välinen Terrafame-kohu monine käänteineen.

– Mielestäni Yleisradion hallintoneuvoston kunniaksi pitää sanoa, että poliitikkojen takamus kesti merivettä kaiken tapahtuneen aikana.

Pääministeri Sipilä oli kohun alkuvaiheessa ollut lukuisia kertoja sähköpostitse yhteydessä tuolloin vielä Yleisradiossa työskennelleeseen toimittajaan. Julkisuuteen päätyneitä sähköposteja pidettiin kyseenalaisina, koska Ylen jutusta suivaantunut Sipilä oli välittänyt toimittajalle kansalaisilta saamiaan paikoin alatyylisiäkin viestejä. Jääskeläisen mukaan ajatus poliittisesta painostuksesta on ollut väärinymmärrys.

– Kukaan ei ole heikompi kuin pääministeri, joka menettää malttinsa ja käyttäytyy typerästi. Eihän tässä pääministerillä ollut mitään poliittista valtaa Yleisradioon. Menetettyään malttinsa hän menetti sen valtansa. Kyllä paine tuli ihan muusta suunnasta.

– Poliitikot eivät olleet se heikoin lenkki.

Mikä heikko lenkki oli?

– Ehkä minun ei ole syytä sanoa sitä.

Jääskeläinen kuitenkin myöntää paineen tulleen muun muassa mediasta.

– Sitä tuli muualta mediasta ja jonkin verran toimituksen sisältä. Toimituksen sisältä, jota ulkopuolinen media käytti riemulla hyväkseen. Eivät kaikki.

Jääskeläisen kaudelle Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdossa sattui muun muassa perussuomalaisten jytky ja puolueen Yleisradiota kovasanaisesti arvostelleiden kansanedustajien nousu Ylen hallintoneuvostoon. Samalla Ylen vuodesta 1947 toiminut hallintomalli osoitti rakoilemisen merkkejä.

Lex Jahvetiksi kutsutussa kansainvälisesti ainutlaatuisessa mallissa kaikki olennaiset Yleisradiota koskevat linjaukset tehdään eduskuntapuolueiden konsensuksella. Päätösvalta on nimenomaan eduskunnalla, ei hallituksella.

– Koomista on se, että Lex Jahvetti syntyi Hella Wuolijoen aiheuttaman riskin hallitsemiseksi.

Konsensussäännöstä on lipsuttu historiassa vain pari kertaa. Kerran pääministeri Kalevi Sorsa suuttui niin, ettei lupamaksuun kaavailtu korotus mennyt läpi. Viimeisin poikkeus on nykyhallituksen alkutaipaleelta.

– Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitus jätti Yle-veron indeksitarkistuksen tekemättä. Kun asiasta syntyi meteli, he lupasivat palata käytäntöön. Tilanteita, joissa on poikettu periaatteesta, että eduskunta päättää, on hyvin vähän.

Osana vuonna 1947 alkaneeseen traditioon kuului, ettei Yleisradiolla politikoida eikä Yle ole puoluepolitiikan kohde. Tilanne on muuttunut myös Suomeen rantautuneen uusoikeistolaisen populismin myötä.

”Oli valittava, että annanko asioiden tapahtua vai teenkö jotain.”

– Populistiset puolueet kansainvälisesti haluavat politikoida koko medialla, erityisesti yleisradioyhtiöillä, ja kyseenalaistaa niiden roolin. Kahdesta syystä. Sillä on taktinen merkitys heille, koska se resonoi heidän kannattajakuntaansa joissakin maissa, ei kuitenkaan Suomessa.

– Jos puolueella on lopullisena tavoitteena päästä valtaan, silloin se tarkoittaa sitä, että media otetaan oikeasti kontrolliin. Näin on tapahtunut Puolassa ja Unkarissa.

Suomessa populistien ohjelma näkyi Jääskeläisen mukaan perussuomalaisten Yle-kritiikkinä, vaatimuksina alentaa Ylen rahoitusta. Pariin kertaan tavoite myös toteutui.

– Se oli selvä muutos tähän 1947 alkaneeseen traditioon, iso muutos ja asia, jota täytyi lähteä Yleisradiossa erittäin tarkkaan pohtimaan, että miten siihen suhtaudutaan.

Yle-veroon siirryttäessä pyrkimys rahoitusleikkauksiin ei lopulta onnistunut. Jääskeläinen valitsi rahoituskeskustelussa aktiivisen roolin.

– Minua kritisoitiin siitä, että tässä tilanteessa koin, että Yleisradiota piti puolustaa ja koin, että puolustajia ei ihan jonoksi asti ollut tarjolla. Oli valittava, että annanko asioiden tapahtua vai teenkö jotain. Päätin tehdä.

Kun asiaa häneltä kysyttiin, Jääskeläinen perusteli Ylen journalismia muun muassa demokraattisen keskustelun tärkeydellä tilanteessa, jossa uhkana on informaatiovaikuttaminen.

– Olin sitä mieltä, että Yleisradion rahoituksen leikkaaminen 10 prosentilla ei ollut kauhean järkevää toimintaa.

Perussuomalaisten tulon myötä Yleisradiota koskeva poliittinen keskustelu, jonka perussuomalaiset olivat aloittaneet, siirtyi Ylen hallintoneuvostoon. Ylen hallitukseen saakka keskustelu ei Jääskeläisen mukaan yltänyt, vaikka hallituksessa istui perussuomalaisten nimeämä jäsen.

”He ovat jo tulleet siihen tulokseen, että media on lähtökohtaisesti heidän vihollisensa.”

– Hallintoneuvostossa on aina puhuttu journalismista enkä ole koskaan pitänyt sitä huonona asiana. Hieman naiivisti kuvittelin, että tässähän ollaan riippumaton Yleisradio, että mikäs siinä puhutaan vaan.

Vaikka päätoimittajan tehtävät ovat takana, Jääskeläinen puolustaa yhä rakentavaa, yhteiskunnallista vuoropuhelua edistävää journalismia.

– Liberaalissa demokratiassa median pitäisi olla vuoropuhelun areena varsinkin maassa, jossa vasemmistolehdistö on käytännössä kuollut. Meillä on yhden lehden maakuntia, sähköiselläkin puolella käytännössä yksi iso toimija ja toinen vähän pienempi.

Uusoikeistolainen populismi pyrkii Jääskeläisen mukaan muuttamaan koko yhteiskunnan. Yksi osa ongelmaa on sen kannalta journalismi, jonka ei aina muisteta olevan pohjimmiltaan ideologista.

Jääskeläisen mukaan journalismi on syntynyt puolustamaan nykyistä järjestelmää eli liberaalia demokratiaa.

– Vapaa journalismi on ideologinen valinta ja se kuuluu liberaaliin demokratiaan ja tulee myös koulutuksellisesti ja kulttuurisesti liberaalista aatemaailmasta. Liberaaliin demokratiaan kuuluu vähemmistöjen puolustaminen, joten uusoikeistolaisuus kyseenalaistaa koko järjestelmän. Heidän mielestään enemmistödemokratia riittää.

Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa, joissa uusoikeisto on päässyt valtaan, median kontrolli on toteutunut. Muualla lännessä, myös Yhdysvalloissa, liberaalia järjestelmää murentavaa populismia vastaan taistellaan muun muassa journalistisella faktantarkistuksella. Jääskeläisen mukaan se ei keinona toimi.

– Tätä on tutkittu tieteellisestikin. Faktantarkistus ei juuri koskaan kohtaa niitä ihmisiä, jotka ovat nähneet virheellisen tiedon alkuperäisessä medialähteessä. Samat ihmiset eivät siis näe näitä kahta asiaa. Siinä saarnataan uskovaisille ja sitten se politisoituu.

Lopulta käy niin, että faktantarkistus nähdään osana liberaalin median salaliittoa.

– Siinä ei ymmärretä psykologista ongelmaa, joka liittyy niiden ihmisten ajatteluun. He ovat jo tulleet siihen tulokseen, että media on lähtökohtaisesti heidän vihollisensa. Se on lähtökohtaisesti osa eliittiä, jota vastaan kuuluu taistella.

”Luottamusta mediaan kannattaa katsoa koko yhteiskunnan tilanteen kautta.”

Suomalaisen journalismin päätraditio on Jääskeläisen mukaan Aatos Erkon ansiosta osa liberaalia perinnettä. Taustalla ovat Erkon Amerikka-yhteydet ja Sanomien toimittajakoulu, joka on kasvattanut suuren osan viimeisten vuosikymmenten päätoimittajista.

– Journalismia tekemään valikoituu ihmisiä, jotka jakavat liberaaleja ihanteita ja sitten päädytäänkin kiinnostavaan tilanteeseen. Kun puhutaan lehdistön pitkäaikaisesta traditiosta eli aikajaksosta, joka alkoi vuodesta 1850, niin tuolloin massalehdistö alkoi syntyä. Massalehdistö oli lähtökohdiltaan erittäin ideologista.

Kaikkien lukijoidensa äänenkannattajana toimiva sanomalehti on hyvin tuore ilmiö. Suomessa se syntyi 1980–90-luvuilla johtuen siitä, että levikkiä haluttiin kasvattaa.

– Myös työväenlehtien lukijat haluttiin mukaan lukijakuntaan. Haluttiin rakentaan kaikille yhteinen lehti. Journalismin traditio ei ole tunnistanut tätä muutosta maissa, joissa markkina ei enää kannata ideologisesti eri lähtökohdista ponnistavia keskenään dialogia käyviä medioita.

– Medialle on jäänyt ajatus, että meillähän on oikeus olla tätä mieltä, koska olemme vapaa media. Mutta samalla, jos näin tehdään ja toimitus kuitenkin koostuu tietyllä tavalla samanmielisesti ajattelevista toimittajista, jotka ovat ylempää hyvinkoulutettua, valkoista keskiluokkaa, niin joukko ihmisiä kokee, ettei noiden maailmankuva ole minun maailmankuvani. He eivät tunnista omaa maailmaansa siitä maailmasta, jota se media välittää.

Jääskeläisen mukaan yhteiskunnallinen vastakkainasettelu on demokraattisten yhteiskuntien päättäjien ongelma numero yksi.

– Suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta olennaista on se, että me emme vielä ole tuossa tilanteessa. Siihen ei kannata päätyä. Suomea ei kannata yhteiskunnallisesti polarisoida tavalla, jossa suuri osa kansasta kokee olevansa ulkopuolella ja joka näkee median itsellensä vieraana, jopa vihollisena.

Media on Suomessa tutkimusten mukaan aika laadukasta ja luotettavaa. Riski on Jääskeläisen mukaan se, että trendi on kohti laskevaa luottamusta.

– Kun katsotaan mikä tilanne on amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja monessa Euroopan maassa, jossa uusoikeistolaisuus saa aika hurjia kannatuslukuja. Se on indikaatio siitä, että yhteiskunta on polarisoitumassa.

– Se näkyy meilläkin. Sanoisin, että uuden halla-aholaisen perussuomalaisuuden kohtuullisen iso kannatusosuus kertoo siitä, että kytevänä suomalaisessa yhteiskunnassa on tällainen polarisaatio. Luottamusta mediaan kannattaa katsoa koko yhteiskunnan tilanteen kautta.

Jääskeläisen mukaan median kannattaisi käyttää älyään ongelman aitoon pohtimiseen.

– Jos liian toistamme liian liturgisesti sitä, että Suomi on laadukkaan median maa, silloin tämä ajatustyö jätetään tekemättä. Kysymykset ovat todella vaikeita. Kuinka ihmiset saadaan keskustelemaan toistensa kanssa tavalla, joka synnyttää rakentavaa vuoropuhelua.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat