Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ylen kysely: Monet puoluevaltuuston jäsenet tukevat Sipilää jatkokaudelle

Juha Sipilä aprikoi jatkokauttaan.

Ylen teettämän kyselyn perusteella pääministeri Juha Sipilällä on vahva tuki puoluevaltuuston jäsenien keskuudessa jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana.

Kyselyyn vastasi kuluvan kuun alussa 97 keskustan puoluevaltuuston jäsentä. Vastanneista peräti 85 on tällä hetkellä sitä mieltä, ettei puheenjohtajaa ole tarvetta vaihtaa ensi kesän puoluekokouksessa Sotkamossa. Keskustan puoluevaltuustossa on yhteensä 135 jäsentä.

Suoralta kädeltä Sipilää ei pistäisi vaihtoon puoluekokouksessa kukaan vastanneista. Mielipidettään ei osannut tai halunnut sanoa 12 kyselyyn vastannutta puoluevaltuuston jäsentä.

Sipilä on sanonut olevansa valmis jatkamaan keskustan johdossa. Toistaiseksi haastajia ei ole myöskään ilmaantunut.

Puheenjohtajan valitsee puoluekokous, mutta puoluevaltuuston voidaan katsoa kuvaavan kentän tuntemuksia Sipilän asemasta ja toiminnasta.

 

(STT)

Lisää aiheesta

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE