Politiikka

Ylen kyselyssä 2 prosenttia suomalaisista arvioi Putinin tehneen maailmasta turvallisemman

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Suomalaisten selvä enemmistö on sitä mieltä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin on lisännyt vastakkainasettelua ja kärjistänyt kansainvälistä keskustelua, käy ilmi Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Kuitenkin vain alle puolet arvioi hänen horjuttaneen EU-maiden yhtenäisyyttä.

Erityisen yksimielisiä suomalaiset ovat siitä, että Putin ei ole tehnyt maailmasta turvallisempaa. Vain kaksi prosenttia vastaajista koki, että Putin olisi tehnyt maailmasta turvallisemman paikan.

Kysely toteutettiin internetpaneelissa 3. ja 4. heinäkuuta. Kyselyyn vastasi reilut 1 090 ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Yle julkaisi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista vastaavan kyselyn aiemmin tällä viikolla. Kyselyn mukaan vain neljä prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Trump on tehnyt maailmasta turvallisemman.

Vastaajista 88 prosenttia oli puolestaan sitä mieltä, että Trump on kärjistänyt yhteiskunnallista keskustelua ja lisännyt aggressiivista kommentointia sosiaalisessa mediassa.

Trumpia koskeva kysely tehtiin puhelinhaastatteluina 11.–19. kesäkuuta. Kyselyyn osallistui reilut 1010 ihmistä. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat