Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ylen lähteet: Jussi Niinistö oli loikkausoperaation johtohahmo – taustalla Soinin siunaus

Uusi vaihtoehto -ryhmän Sampo Terho (vas.), Ari Jalonen, Jussi Niinistö ja Ritva Kike Elomaa keskustelevat eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 15. kesäkuuta. Sittemmin Elomaa on palannut perussuomalaisiin.

Yle on tehnyt laajan selvityksen perussuomalaisen puolueen hajoamisesta. Se on kerännyt artikkeliinsa tietoja noin 30 perussuomalaiselta ja muiden puolueiden edustajilta.

Perussuomalaiset hajosi Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen Jussi Halla-ahon tultua valituksi puheenjohtajaksi. Puolueesta lähti 20 kansanedustajaa, jotka perustivat Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän.

Ylen mukaan alun perin oli aikomus potkia halla-aholaiset pois eduskuntaryhmästä. Kun perussuomalainen puolue lensi ulos hallituksesta, kapinasakki joutui muuttamaan suunnitelmaa. Päätettiin perustaa uusi eduskuntaryhmä, joka sittemmin syntyiki Uusi vaihtoehto -nimellä.

Puolustusministeri, perussuomalaisten entinen varapuheenjohtaja Jussi Niinistö olisi Ylen artikkelin käsityksen mukaan koko loikkausoperaation johtohahmo.

Kun Demokraatti kysyi Niinistöltä asiaa eduskunnassa 22.6. hän totesi, että hänen mukaansa keskeistä henkilöä ei ollut.

– 20 keskeistä henkilöä siinä oli, jotka perustivat ryhmän, hän sanoi.

Yle: Sampo Terho ei aloitteellinen

Lisää aiheesta

Suurimman osan Uusi vaihtoehto -ryhmän syntyyn johtaneesta käytännön työstä toteutti Ylen mukaan puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leino.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho ei ollut operaatiossa aloitteellinen, mutta ohjasi tapahtumia Jussi Niinistön rinnalla. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini siunasi toimet taustalla.

Ennen puoluekokousta kansanedustajista aktiivisin oli Kaj Turunen. Tuolloin Turunen antoi muun muassa Demokraatille paljon puhetta herättäneen haastattelunsa.

Tapahtumista oman versionsa on hiljattain kirjoittanut blogiinsa myös perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan avustaja Vilhelm Junnila.

Junnilan mukaan puheenjohtajuuden jättävän Timo Soinin tavoitteena ei ollut perustaa uutta eduskuntaryhmää ja uutta puoluetta.  Soinin ennen puoluekokousta tekemä sotasuunnitelma oli huomattavasti härskimpi: vallata puolue ja täysin sääntöjen mukaisesti.

Uuden vaihtoehdon edustajat ovat kiistäneet Uusi Suomi -lehden mukaan Junnilan väitteen Twitterissä.

Juvosesta uusia huhuja.

Ylen artikkelissa spekuloidaan myös kansanedustaja Arja Juvosen kohtalolla. Juvonen erosi perussuomalaisista, mutta palasi sittemmin puolueeseen takaisin.

Julkisuudessa on ihmetelty, miksei häntä kysytty Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään.

Jotkut Ylen haastattelemat henkilöt ovat veikanneet, että Jussi Halla-aho olisi kaavaillut Juvosta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan seuraajaksi.

Tällaisen skenaarion mukaan pienikin epäilys siitä, että Juvonen oli saattanut tehdä diilin Halla-ahon kanssa, riitti pudottamaan hänet Uuden vaihtoehdon nimilistalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE