Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ylen toimitusjohtaja tukee päätoimittajaa: JSN:n päätös ei vastaa Ylen näkemystä

Puheenjohtaja Elina Grundström JSN:n tiedotustilaisuudessa Helsingissä hetki sitten. Hän oli ratkaisevassa asemassa, kun Ylen langettavaa annettiin.

Yleisradion toimitusjohtajan Lauri Kivisen mukaan Julkisen sanan neuvoston (JSN) tulkinta tapahtumista ei vastaa Ylen käsitystä tehtyjen julkaisupäätösten perusteista. Asiasta kertoo Yle itse.

Kivinen korostaa, että päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kokenut journalisti.

– Hänellä on tukeni tärkeässä tehtävässään. Uskon että hän saa tästä ohjenuoraa työhönsä ja olen tyytyväinen siihen, että hän on meillä Ylessä laadun takaajana, Kivinen toteaa.

Yle sai tänään torstaina JSN:ltä langettavan päätöksen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Terrafame-kytkyistä kertovasta uutisoinnista. JSN:n mukaan Yle teki jutun muokkaamisessa ja sitä seuranneessa aiheen käsittelyssä useita poikkeuksellisia ratkaisuja, jotka myötäilivät pääministerin näkemyksiä. Niille ei JSN:n mukaan ollut journalistisia perusteita.

JSN antoi tänään torstaina Ylelle langettavan päätöksen journalistisen päätösvallan luovuttamisesta toimituksen ulkopuolelle. Kyse oli Ylen viime marraskuisesta Terrafame-uutisoinnista.

Kivinen sanoo, että JSN:n päätös otetaan kuitenkin nöyrästi vastaan.

– JSN on tehnyt äänestyksen jälkeen tapahtumista tulkinnan, joka ei vastaa meidän käsitystämme tehtyjen julkaisupäätösten perusteista. Otamme JSN:n päätöksen kuitenkin nöyrästi vastaan ja pohdimme vaatiiko se korjauksia toimintaamme, Kivinen sanoi lyhyessä kannanotossaan hetkeä JSN:n päätöksen jälkeen.

Lisää aiheesta

Kivinen korostaa, että luottamus on Ylen peruspilari.

– Se perustuu laadulle ja laatu edelleen totuuteen. Yleisön luottamus Yleisradioon korostuu etenkin tämän ajan suuressa ja hämmentävässä viestintätulvassa, Kivinen sanoo.

Hänen mukaansa Ylessä on meneillään laaja journalististen periaatteiden läpikäynti sekä ulkopuolinen auditointi.

– Näiden kautta uskomme saavamme edelleen vahvistusta toimintamme laadukkuuteen.

Päätoimittaja Atte Jääseläisen pitkä kirjoitus aiheesta löytyy täältä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE